Winston Churchill lukeutuu kiistatta 1900-luvun historian arvostetuimpiin ja tutkituimpiin henkilöihin: johtajuuden synonyymi; suurmies hirviöiden aikakaudella; lähde ytimekkäille sitaateille, joista osan hän todellisuudessa jopa lausui; esikuva, jota poliittiset keskinkertaisuudet lainaavat pönkittääkseen egoaan.

Loppukeväästä 1940 Saksan joukot tunkeutuivat Belgiaan ja Ranskaan, ja työnsivät valtaosan brittisotilaista Dunkerquen satamakaupungin rannalle. Synkin hetki kuvaa pääministeri Neville Chamberlainin tilalle astuneen Churchillin (Gary Oldman) ensimmäisiä, Dunkerquen evakuointiin johtaneita viikkoja hallituksen johdossa. Itse pelastusoperaation rekonstruoi viime heinäkuussa Christopher Nolanin Dunkirk, joka onkin monessa suhteessa Joe Wrightin (Ylpeys ja ennakkoluulo, Sovitus) elokuvan kumppaniteos.

Silti Synkin hetki ei ole niinkään sotadraama kuin korkeaoktaaninen poliittinen trilleri: House of Cards toukokuussa 1940, jolloin poliittinen tilanne on epävakaa, sotilasraportit pahaenteisiä. Turhautuminen ja epäilys kiusaavat suurien tunteiden ja ruokahalujen miestä, joka nauttii aamiaisella viskiä ja tupruttaa sikareita ketjussa, kun hän yrittää navigoida kahden huonon vaihtoehdon välillä. Lähteäkö raunioittavaan sotaan vai taipuako Hitlerin nöyryyttäviin ja todennäköisesti ohimeneviin rauhanehtoihin?

Golden Globen roolistaan hiljattain pokannut Oldman on Churchillinä ilmiömäinen. Hän ei sorru alinäyttelemiseen ensinkään. Eihän siinä olisi edes järkeä. Hän uhoaa ja karjuu, tekee voitonmerkkejä, ja vastaa ylipäänsä ennakkokäsityksiä miehestä, joka vuonna 2002 voitti BBC:n kyselyn kaikkien aikojen suurimmasta britti-ikonista.

Roolityö ei kuitenkaan jämähdä karikatyyrin ja knallimaneerien asteelle. Oldmanin Churchill on katala, alkoholisoitunut sekä pöyhkeä mutta myös sitkeä ja tarkkanäköinen. Talousmenot ja syyllisyys Gallipolin tapahtumista nakertavat.

Ulkonäöltään Oldman ei täysin vastaa hahmoaan. Huolimatta sadoista maskeeraajan tuolissa vietetyistä tunneista hän ei ole yhtä tukeva kuin Churchill. Pääministerin kuljeskellessa pitkin Whitehallin käytäviä hän vaikuttaa ikäänsä ja ruumiinrakennettaan paljon vetreämmältä. Tällä ei tosin ole lainkaan merkitystä.

Jo elokuvan nimi antaa odottaa film noirin estetiikkaa lähentelevää visuaalisuutta. Olkoon miljöönä sitten parlamentin alahuone, sotakabinetin komentokeskus tai Buckinghamin palatsi, jonne epäileväinen kuningas Yrjö VI (Ben Mendelsohn) pääministerinsä kutsuu, jokainen interiööri kylpee raskaissa varjoissa.

Vallan saleissa ja kamareissa liikkeen virta ei koskaan pysähdy. Puhuvien päiden kavalkadia Wright rytmittää muodollisten tilanteiden yllättävällä dramatiikalla. Esimerkiksi radiopuheen aikana punainen valo lankeaa lähetyslaitteistosta Churchillin kasvoille, ja pian kerronta leikkaa korkeaan kuvaan liekehtivästä Euroopasta.

Eräässä vaiheessa Churchill paljastaa, ettei ole tullut matkustaneeksi Lontoon julkisissa liikennevälineissä. Samaa voisi sanoa käsikirjoittaja Anthony McCartenista. Avainkohtauksessa pääministeri tekee heikoimpana ja tuskaisimpana hetkenään metromatkan, joka normaalisti kestäisi minuutin tai kaksi. Sen sijaan siirtymä ottaa pienen ikuisuuden, kun Churchill kohtaa kansakunnan suolan muurareineen ja kotiäiteineen, jotka rohkaisevat hänen vakaumustaan.

Suurin osa Synkimmän hetken ensimmäisestä puoliskosta on omistettu Churchillin heikkouksille: lapsekkaalle riippuvuudelle vaimostaan Clemmiestä (Kristin Scott Thomas), juopumukselle, töykeydelle, ”harhaiselle” käsitykselle sodasta ja depressiotaipumukselle. Jälkimmäisessä osassa katsoja alkaa viimein ymmärtää, mikä hänestä teki niin inspiroivan johtajan; retoriikan ohella syynä oli vision kirkkaus. Toisin kuin myönnytyspoliitikot Halifax ja Chamberlain, Churchill tajusi, että Britannian on taisteltava mahdollisesta tappiosta huolimatta.

Onneksi Wrightin ohjaus välttää kansalliskiihkon syvimmät sudenkuopat. Brittiläisen bulldoggi-mentaliteetin varauksettoman juhlinnan sijaan Synkin hetki piirtää Churchillistä vivahteikkaan muotokuvan sodan varhaisessa käännekohdassa. Toisinaan tämä suurmies on kuin surkea hahmo Samuel Beckettin näytelmässä, syyllisyyden ja katumuksen kuluttama vanhus.

Blu-ray: Levyllä 1080p 1.85:1 -laajakuva ja DTS HD MA 7.1 -ääniraita.

Lisämateriaali:

Into Darkest Hour

Gary Oldman: Becoming Churchill

Ohjaaja Joe Wrightin kommenttiraita

Teksti: 2018 Samu Oksanen