Zack Snyderin “pistävän lobotomiakriittinen” Sucker Punch kaatuu omaan piikkiinsä: operaatio on ennakkoehto elokuvasta nauttimiselle. Pseudoemansipatorinen tematiikka kuorruttaa tönkkösuolattua käsikirjoitusta mielisairaalaan joutuvan tytön fantasiamaailmoista.

Snyderin läpimurto oli fasististen arvojen kanssa iloitellut ja koomisen homoeroottinen sarjakuvafilmatisointi 300. Raskas toimintatyylittely yhdistyi jäykkään patsasteluun ja taantumukselliseen retoriikkaan. Suhteessa hyvin onnistuneen Watchmenin jälkeen Snyder on nyt käsikirjoitusvastuun myötä palannut omille vesilleen.

Hengentuote kuuluu helposti blockbuster-luokan kaikkien aikojen tyhmimpien joukkoon. Epäjohdonmukaista, epäuskottavaa ja epätoivouttavaa käsikirjoitusta voisi suopeasti kutsua videopelimäiseksi tai musikaalinomaiseksi. Samanaikainen kurttuotsaisuus ja laahaava melodraama tekevät siitä kuitenkin aivan omanlaisensa hirviön.

Elokuvan käynnistävässä kehyskertomuksessa pedofiili isäpuoli (Gerard Plunkett) käy siskosten kimppuun. Seurauksena pikkusisko saa luodista ja isompi (Emily Browning) junaillaan mielisairaalaan. Lisäpalveluna konna tilaa toiselta laitoksen sisällä (karismaton Oscar Isaac) lobotomian selviytyjälle.

Kameran pyöriessä Emily Browningin typertyneen hämmästyksen tilaan jähmettyneiden nukenkasvojen ja pienen vartalon ympärillä, liikutaan kohti seksuaalisuuden ja lapsekkuuden rajapintaa. Kameran katseessa on samaa fetisististä seksuaalisuutta kuin 300:ssa ja sen öljytyissä muovimuskeleissa.

Siirryttäessä avauksesta mielisairaalapotilaan yökerhofantasiaan, Snyder yrittää piiloutua itsetietoisuuden taakse. Toisen hahmon suuhun on laitettu muutama Lolita-kuvastoa kritisoiva rivi. Sen voisi kuvitella näppärän nykyaikaisen metanihilismin lähtölaukaukseksi, mutta Sucker Punch vajoaa nopeasti takaisin aivotlamauttavaan tiedottomuuteensa.

Elokuvalla on enemmän kuin vähän yhteistä Paul Verhovenin masturbatorisen Showgirlsin kanssa. Ennen kaikkea katsoja samaistetaan voimakkaasti tirkistelijän rooliin, samalla kun elokuvan väkivaltaisista mieskonnista piirretään kieliään lipovia pervertikkoja ja nuorista vähäpukeisista naisista uhreja.

Näissä oloissa muutama korni irtohuomautus itseluottamuksesta ja omavaltaisuudesta onnistuu vain korostamaan elokuvan suunnatonta mauttomuutta. Toimintafantasiasta ei Verhoevenin tapaan kuitenkaan tule hyvää campia.

Väkivalta ja pin-up-kuvasto on ikäräjaa silmälläpitäen jätetty pelkäksi kiusoitteluksi. Genren mittapuu Sin City onnistui syleilemällä omaa veristä naurettavuuttaan, sarjakuvamaiseksi pyrkivä Sucker Punch taas kärsii kiusaannuttavasta kaupallisesta identiteettikriisistä.

Juonesta: se on mekaanista vaihtelua tanssittarien kirvesdialogisten keskustelujen, eri miljöihin täysin selittämättömästi sijoittuvien verettömien taistelujaksojen ja yökerhonjohtajan väkivaltaisten – ei riittävän – kurinpitotoimien välillä. Browning pääosassa on käskystä eloton, Scott Glenn vanhana viisaana nolojen one-linereiden automaatti. Kanadalainen televisiotähti Ian Tracey on Police Officer #1.

Blu-Ray:Blu-Ray-julkaisussa 1080p 2.40:1 -laajakuva ja Dolby Digital 5.1 DTS HD MA -ääniraita. Lisämateriaalina lyhytanimaatioita elokuvan digimaailmoista ja katsaus elokuvan äänimaailmaan.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen