Roberto Savionon mainetta ja turvatoimia poikineeseen menestysteokseen perustunut Matteo Garronen ohjaama, mestarillinen Gomorra (2008) potkaisi munille. Mafia-elokuvien glamour ja kunnia vedettiin viemäriin. Konstailematon väkivalta, brutaali elämä ja niin yksilön, yhteiskunnan kuin luonnon hyvinvoinnista vähät välittävä järjestelmä tuotiin valkokankaalle alastomana.

Suburra on hyppy viihteellisempään ja silotellumpaan suuntaan. Gomorran tapaan korruption ja petoksen ympärillä keikaroiva Stefano Solliman ohjaus kiillottaa kromin ja lisää sekä seksiä että seksikkyyttä. Laiskan Tarantinon tapaan näennäisesti yllättävää shakkia viikatemiehen kanssa pelaava kevyttrilleri on auttamatta liian kovassa seurassa, sillä pyrkimyksistään huolimatta se on rajuimmillaankin vain kalpea versio kollegoistaan.

Peräti kahdeksan käsikirjoittajan jossain vaiheessa käpälöimä tarina pyrkii luomaan Roomasta italialaisen paheellisuuden pyhäkön. Jokainen juonen siivuista on tuttuudestaan huolimatta lähtökohdiltaan vireä, mutta tehot hiipuvat hirttonarujen kiristyessä. Fatalistiset kertomukset näyttävät ja tuntuvat samalla tavalla näkemyksettömiltä kuin yhtä lailla leikkauksen nopeuteen ja yliteräviin kuviin luottavat skandidekkarit ala Snabba cash (2010) ja Headhunters (2011).

Rikoselokuvissa luotia on perinteisesti vaikea väistää, eikä Suburrakaan säästä hautajaiskuluissa. Kuitenkin vain muutamat henkilöt varttuvat pintaansa moniulotteisemmiksi hahmoiksi. Rujoudestaan huolimatta he pysyvät kliinisinä, kirurgisesti veistettyinä stereotypioina niistä paskiaisista, manipuloijista ja raukoista, joita tällaisissa alamaailman läpileikkauksissa on totuttu pussittamaan.

Inhimillisesti katsoen elokuvan kiehtovinta antia on sen henkilökatraan naiivi tulevaisuusoptimismi. Raskauttavista todisteista huolimatta he uskovat rahakkaampaan ja onnellisempaan huomiseen, oli heidän asemansa sitten kuinka tukala tahansa. Viimeistä voitelua ja lopullista pettymystä tervehtivät liki järjestään yllättyneet kasvot.

Netflixin osittain rahoittama Suburra on parituntinen pohjustus ensi vuonna julkaistavalle 10-osaiselle televisiosarjalle. Tämä ei kostaudu pelkkänä pilottijaksomaisena pohjustuksena, sillä taistelu uuden uhkapelirannan rakentamisesta saa vähintäänkin tyydyttävän, joskin ilmeisesti väliaikaisen, päätöksensä. Tv-sarjaa koskevat suunnitelmat ehkä myös selittävät tietyt irrallisen oloiset juonielementit, joilla pyritään kasvattamaan illuusioita tarinan suuruudesta.

Blu-ray: Levyllä 1080p 2.39:1 -laajakuva ja DTS HD-Master Audio 5.1 -ääniraita.

Teksti: 2016 Jouko Luhtala