Kuumehoureinen Soul-siskot lukeutuu viime vuosien oudoimpiin maahantuonteihin. Hämmentävän mauton käsikirjoitus, maaninen ylinäyttely ja kyseenalaiset arvot takaavat tosin huomattavan camp-arvon.

Köyhän pikkukaupungin kuoro halajaa valtakunnallisen gospel-kilpailun finaaliin, mutta konservatiivinen kuoronjohtaja (pelottava Queen Latifah) ja repertoaari ovat esteenä. Muutoksen katalyyttinä toimii toisen johtohahahmon (Dolly Parton) “kapinoiva” veljenpoika (musiikkiteatterin elkein ylielehtivä adhd-tyyppi Jeremy Jordan), joka salamarakastuu kapellimestarin tyttäreen (itkuisan hurmoshenkinen Keke Palmer).

Käsikirjoitus rönsyilee muodottomasti ennen loppuun sijoitettuja gospel-numeroita, jotka laskelmoivassa pop-synteesissään kiristänevät kohderyhmän musiikkihermoja. Talouskriisiin kömpelösti sidotulla Soul-siskoilla on opetuskin: Tärkeintä on voittaminen. Menestystä saa kun mukautuu ulkoisiin normeihin.

Henkevyyttä kurkusta alas tunkeva elokuva tarjoilee oireellisesti sitä ulkokohtaista kalvinismia, jonka seurauksia se on voivottelevinaan.

Teksti: Aleksi Salonen 2012