Show People

Show People (1928)

  • 4

Hollywood-satiireja on sen verran vähän, että jokainen niistä on huomion arvoinen. King Vidorin kuuluisa mykkäelokuva Show People kertoo unelmakaupunkiin tulleesta nuoresta naisesta, joka saavuttamans…

Kari Glödstaf
julkaistu 2009-02-12 / päivitetty 17.03. klo 13:01

KUVA 1

Show People
Show People 

Show People

Ohjaus King Vidor
Näyttelijät Marion Davies, William Haines, Dell Henderson, Paul Ralli
Maa Yhdysvallat
Pituus 79 min.
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1928 Cosmopolitan Pictures ja Metro-Goldwyn-Mayer.

Hollywoodin kulissientakaista elämää on saatu seurata elokuvan keinoin todella vähän, vaikka aiheesta saisi varmasti irti vaikka mitä. Kuuluisin unelmakaupunkia kuvaava elokuva on ehdottomasti Billy Wilderin Auringonlaskun katu (Sunset Boulevard, 1950), jota eivät suinkaan kaikki taiteenlajin parissa elämänsä viettäneet amerikkalaiset katsoneet hyvällä.

Mykän kauden aikana aiheeseen kajottiin kahdesti. James Cruzen vuonna 1923 ohjaama Tyttö, joka tuli Hollywoodiin (Hollywood, 1923) lukeutuu valitettavasti kadonneiden elokuvien joukkoon, mutta onneksi sentään King Vidorin (Kansan mies, 1928) ohjaama satiiri Show People (a.k.a Ilveilijöitä) on säilynyt jälkipolvien tutustuttavaksi.

Georgialainen kenraali Pepper saapuu tyttärensä Peggyn kanssa Hollywoodiin tarkoituksenaan tehdä tästä tähti. Askel elokuvamaailmaan ei ole kuitenkaan niin helppo, kuin mitä Peggy on kuvitellut. Suuren draamanäyttelijän urasta haaveileva tyttö päätyy pienen Comet-studion slapstick-komediaan, joka ei todellakaan vastaa hänen käsitystään laatuelokuvasta. Elokuvan yllättävän menestyksen myötä Peggysta sukeutuu kuitenkin tähti, eikä aikaakaan, kun menestyksen huumaama tyttö on valmis unohtamaan niin menneisyytensä kuin vanhat ystävänsäkin.

Vidorin kuuluisista mykkäelokuvista vähäisimmälle huomiolle jäänyt Show People on näppärä ja hauska, elokuvamaailman tähdille ivaileva elokuva, joka pohjautuu väittämän mukaan Gloria Swansonin uraan. Elokuva yhdistelee mutkattomasti hersyvää huumoria ja laadukasta draamaa aimo annoksella elokuvamaailman glamouria. Vanhojen elokuvien ystäviä kiehtoo aidon Hollywood-maailman lisäksi myös lukuisten tähtien cameo-roolit, joista Peggyn kohtaaminen Chaplinin kanssa on kaikkein kuuluisin ja ikimuistoisin.

Pääosaa esittävä Marion Davies muistetaan nykyään parhaiten William Randolph Hearstin rakastajattarena, jolle Orson Welles irvaili menestyselokuvassaan Citizen Kane. Tämä ei tee Daviesille oikeutta, sillä jo pelkästään Peggyn rooli osoittaa hänen olleen osaava komedienne. Daviesin vastanäyttelijäksi Vidor aikoi kiinnittää Kansan miehessä edukseen esiintyneen James Murrayn, mutta tämä oli ajautunut jo sen verran syvälle kamppailussaan alkoholiongelmansa kanssa, ettei suunnitelmista tullut loppujen lopuksi mitään. Murrayn tilalle valittu William Haines suoriutuu osastaan Peggyä rakastavana Billynä kiitettävästi, eikä Murrayta lopulta jää kaipaamaan. Mykän kauden stereotyyppistä elokuvahurmuria esittävä Paul Ralli on pätevä roolissaan hänkin.

Show People on paitsi mielenkiintoinen aikamatka Hollywoodin kultaisiin vuosiin, myös laadukas viihde-elokuva kaikille elokuvamaailman menosta kiinnostuneille.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf

Seuraa meitä

PINNALLA

Lily Franky ja Kairi Jyo

Shoplifters - perhesalaisuuksia

| 27.12.

Varasteleva perhe pysyy yhdessä – japanilainen löytöperhedraama rikoksesta ja rakkaudesta kukoistaa kutsuvassa kurjuudessa.

Lue lisää »
Matthias Schoenaerts ja Léa Seydoux

Kursk

| 14.12.

Sukellusveneonnettomuuden uhreja ja omaisia muistavassa tuomionluvussa syytettyinä seisovat sydämettömät sedät.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Dakota Johnson, Anne-Lise Brevers, Mia Goth ja Majon Van der Schot

Suspiria

| 20.11.

Giallon mestariteoksen kuulaaksi kuviteltu oopiumuni pitelee rikkinäistä peiliä menneisyyttään työstävän kansan kasvojen edessä.

Lue lisää »
Matthias Schoenaerts ja Léa Seydoux

Kursk

| 14.12.

Sukellusveneonnettomuuden uhreja ja omaisia muistavassa tuomionluvussa syytettyinä seisovat sydämettömät sedät.

Lue lisää »
Michael B. Jordan ja Sylvester Stallone

Creed II

| 28.11.

Läski tummuu ja sydän turpoaa uuden sukupolven Rocky/Drago-revanssissa isien korkeammaksi kunniaksi.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Saksanhirvet

Kosketuksissa

| DVD | 08.12.

Metafyysinen rakkaustarina teurastamossa ja unissa toisiaan etsivistä sieluista dominoi Berliinin elokuvajuhlia vuonna 2017.

Lue lisää »
Kurt Russell

The Christmas Chronicles

| Netflix | 10.12.

Ho ho ho ja hehkuviiniä pullo! Kurt Russellin valkoparta cowboy-ukki palauttaa uskon jouluun hyperglykeemisessä sesonkiseikkailussa.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202