Oman kuolevaisuuden oivaltaminen, viattomuuden menettäminen, ensi-ihastuksen kokeminen, vanhempien uhmaaminen ja lapsuuden päättyminen ovat teemoja, joita harvoin kauhuelokuvan keinoin käsitellään. Stephen King –filmatisointi Se on kuitenkin enemmän nostalginen kaverusten kasvutarina lapsuudesta teini-iän kynnykselle, kuin tyylipuhdas kauhuelokuva, vaikka se usein onkin järisyttävän pelottava.

Kingin romaani vuodelta 1986 pilkkoi hyytävän narratiivin viattomien lasten pelolla olemassaoloaan ruokkivasta klovnista Pennywisestä useammalle aikatasolle. Kauhulla kannuksensa ansainneen ohjaajan Andy Muschiettin (Mama, 2008 ja 2013) elokuvallisessa näkemyksessä seurataan kuitenkin vain urhean kaverusseitsikon kohtaamisia Pennywisen kanssa 80-luvulla.

Lähes 1 200-sivuinen romaani kääntyy aikarakenteen typistämisen ansiosta reilun kahden tunnin elokuvaksi vailla sen suurempia kompromisseja, mutta elokuvan 80-luvun estetiikka liittää sen myös vaivatta vuosikymmenen koskettavimpien kasvutarinoiden kaanoniin. Selkeitä sukulaissieluja ovat niin aidot kasarikertomukset Stand By Me – Viimeinen kesä (klassinen King-filmatisointi vuodelta 1986) sekä E.T. (1982), kuin tuore Netflix-hitti Stranger Things (2016-).

Visualiikassaan hyytävää kauhua ja katkeransuloista kasvutarinaa yhdistelevä Se jatkaa 2010-luvulla alkanutta minitrendiä kauhuelokuvan uudesta tulemisesta. Kirottu (2013), Kirottu 2 (2016) ja It Follows (2014) jo enteilivät halvan säikyttelykauhun väistymistä tarina edellä kulkevien, aidosti pelottavien kauhuelokuvien tieltä.

Se on alkuperäisteokselle syvään kumartava nostalgiamatka paitsi King-faneille, myös jokaiselle herkällä otteella kerrotun kasvutarinan ystävälle. Elokuvan näyttävät kauhuelementit ovat kammottavuudestaan huolimatta vain kehys jonka puitteissa kertoa syvän inhimillinen ja osittaisessa realistisuudessaan raastava tarina lapsuuden pitkälle aikuisuuteen kantavista traumoista ja pelon suunnattomasta voimasta pitää kiinni menneisyyden kurimuksessa.

Kauhuelokuvana Se toimii juuri puhuttelemalla hahmojensa omia yksityisiä pelkoja. Kammottavassa klovnihahmossa useimmiten viihtyvä “se jokin” penkoo uhriensa psyykestä sanoittamattomia pelkoja, joiden symbolisia representaatioita vastaan on lähestulkoon mahdotonta taistella.

Teksti: 2017 Kreeta Korhola