School of Rock on moottoriturpa / komedianaama Jack Blackin rock-musiikilla leikkivä irrottelu. Miekkonen oli vielä vuonna 2003 nouseva tähti. Edelliset elokuvat Hal ja iso rakkaus ja Orange County olivat sarastus tulevasta koomikosta. School of Rock rajaa Blackin roolihahmon sopivasti omalle alueelleen, joten suoranaisesti mistään Jim Carreyn selättäjästä ei ole kyse.

Dewey Finn (Black) kepittää rock-bändissä ja asuu ystävänsä Nedin (Mike White, myös käsikirjoittaja) kustannuksella tämän asunnossa. Bändin breikkausta ja stadionkeikkoja odotellessa Deweyta hiillostetaan maksamaan vuokransa. Samaan aikaan myös bändi potkaisee miehen ulos orkesterista. Ennen kuin Dewey kerkiää myymään Henrix-kitaransa rahapulassaan, tarjoutuu hänelle tilaisuus päästä ala-asteen opettajaksi, vaikkakin kämppäkaverinsa Ned Schneeblyn nimellä. Mitä muutakaan rokkari osaisi opettaa kuin rockin lyhyen oppimäärän?

School of Rock keräilee irtovitsejä erilaisista väärinkäsityksistä, joita syntyy opettajan roolista kuin kouluprojektiksi naamioidusta bändikisasta. Blackin hahmo ei onneksi jämähdä ensimmäisen kohtauksen tasolle, vaan hahmosta kasvaa anteeksiantava ja jopa lapsia kunnioittava. Elokuvan tarina ei sisällä kovin härskejä vitsejä, joten kohderyhmänä voidaan pitää myös nuorempia katsojia. Samoin sanoma ja opetukset ovat selvästi nuoremmalle yleisölle kohdistettuja. Tämä toisaalta syö elokuvan rock-imagoa, kun rosoisuus ja kapinointi puuttuvat tunnelmasta eikä rock-trivialla paljoakaan herätellä vanhempien katsojien muistoja. Hieman vaisua tunnelmaa eivät pelasta edes tutut rokkibiisit The Clashiltä, Kissiltä, The Doorsilta ja AC/DC:ltä.

Jack Black onkin elokuvan pelastus. Mies ei esiinny samanlaisella raivolla mitä Jim Carrey, vaan on enemminkin sympaattinen laukoessaan oppeja näsäviisaille lapsille. Musiikkikohtaukset toimivat elokuvassa erinomaisesti, joissa Black pääsee irrottelemaan tosissaan. Nyt School of Rock viihdyttää pituutensa verran ollen selvästi keskitasoinen komedia.

Teksti: © 2004 Raimo Miettinen