“Haluan vain hyvyyttäsi.” Entinen näyttelijä ja brittiläisen teatterin kiitetty tekijä Rufus Norris otti pöydälle Daniel Clayn romaanin Särkynyt ja ohjasi siitä ensimmäisen kokopitkänsä. Norris haluaa ravistella ihmisiä näkemään ympärilleen ja arvioimaan tekojensa seurauksia. Ihan heti ei tule mieleen elokuvaa, joka olisi yhtä vahvasti yrityksessään onnistunut.

Särkynyt ei ole psykologinen trilleri tai edes mysteeri. Tarinan keskiössä on nuori tyttö, joka varhaisen teini-iän kynnyksellä joutuu arvioimaan uudelleen maailmankuvaansa.

Norrisin tarinankuljetus on mestarillista ja leikkaus on tässä suurena apuna. Välillä hypitään pieniä pätkiä ees taas, mutta kokonaisuus ei hajoa vaan saa tuijottamaan jokaista kohtausta herkeämättä. Särkynyt on realistinen kuvaus lontoolaisen kadunpään arjesta tässä päivässä. Uskottavuus ei horju edes loppupuolella.

Nuoren tytön sielunmaiseman syväluotaus on kuvattu filmille ja alkuun 35 millimetrin pehmeys ja tummissa sävyissä vallitseva erittäin voimakas rakeisuus kiinnittävät huomion. Pian tarina vie mennessään, eikä teknisiä seikkoja tule enää edes ajatelleeksi.

Näyttely on ensiluokkaista ja varsinkin nuoret, joiden ympärillä Särkynyt pääosin pyörii, tekevät huikeita suorituksia. Sokeritautia sairastavaa Skunkia näyttelevä Eloise Laurence hallitsee kohtauksiaan intensiteetillä, jollaista ei ole totuttu usein näkemään.

Onkin hienoa, että valkokankailla nähdään yhä enemmän vahvoja roolisuorituksia myös lapsinäyttelijöiltä – viimeksi Quvenzhané Wallis Beasts of the Southern Wildissa.

Vasta 13-vuotiaalla Laurencella on varmasti ovet auki suurempiin tuotantoihin ja Särkynyt säilyy mainiona avauksena hänen näyttelijänuralleen.

Robert Emms on Rick Buckleyn roolissa koskettava. Emmsin hintelä vartalo selkeine kasvonpiirteineen ja hörökorvineen herättää suurta myötätuntoa hänen vastoinkäymisilleen. Viime aikoina keskinkertaisia roolisuorituksia tehnyt Tim Roth näyttelee tällä kertaa rennosti ja vailla maneereja.

Sivuosissa esiintyvät lapset ovat niin vakuuttavia, että välillä veri kuohuu heidän kielenkäyttöään ja valheitaan kuunnellessa. Norris on saanut jokaisesta näyttelijästä irti ehdotonta parasta.

Vaikkakin Särkynyt on osin rankka, ei se ole ahdistava elokuva. Väkivalta ei kannattele tarinaa eikä sillä ole haluttu shokeerata. Juuri tästä syystä henkilöiden välisiä kohtauksia ja Skunkin edesottamuksia seuraa ajoittain hengitystä pidätellen.

Joukkoon on tiputeltu myös sympaattista huumoria ja aimo annos hyvyyttä, jota rapistuvat ihmiset tarvitsevat selvitäkseen. Toisille sitä vain on tarjolla enemmän kuin toisille.

Teksti: 2013 Marko Pekkanen