• Säilöttyjä unelmia
• Säilöttyjä unelmia
• Säilöttyjä unelmia
• Säilöttyjä unelmia

Elämän ja kuoleman näyttämöllä

Säilöttyjä unelmia  (2012)

Katja Gauriloffin ruokateollisuuden sumuverhon läpi työntyvä dokumentti on maailmanluokan täysosuma. Ihmislähtöinen, kiihkoton ja stimuloiva tutkielma modernin ruoan eettisestä hinnasta loistaa myös taiteellisilla keinoillaan; työläisromanttiseen vivahtavan kuvauksen sekä äänen ja kuvakerronnan taitavalla yhteenasettelulla.

Ympäri Eurooppaa ja vähän Etelä-Amerikkaakin vuosina 2008–11 filmattu ja neljä vuotta tekeillä ollut Säilöttyjä unelmia katsoo mitä purkkiin raviolisäilykettä menee, käytännössä ja symbolisesti. Episodeissa puhuu Euroopan unohdettu työväenluokka. Dokumentaristit ovat haastatelleet heitä elämästä ja unelmista.

Elokuvan yhteiskunnallinen analyysi tai keskeinen väite kytkee työn ja sen tekijöiden elämät implisiittisesti yhteen. Siellä missä virtaa eläinten veri, virtaavat kyyneleet. Maanviljely ja lihateollisuus polarisoituvat, Claude Lévi-Straussia mukaillen elämän ja kuoleman näyttämöiksi. Ensimmäisillä on varaa vaatimattomaan ammattiylpeyteen, toisilla vieraannuttava työ tekee kärsimykselle turraksi.

Euroopan alaluokalle annetaan ääni, jonka kontrapunktuaalinen ja synkroninen käyttö tuotanto-olojen kuvien kanssa luo dokumenttiin poikkeuksellisen monisävyistä dramatiikkaa. Hiljainen, toteava tyyli tekee vihaisen sijaan surulliseksi, ja se on luullakseni oikea, enemmän muutospotentiaalia kantava tunne.

Miesten vuorossakin loistaneen pääkuvaaja Heikki Färmin otokset ovat hämmästyttäviä. Niissä vilahtelee Malickin Onnellisten ajan tai Ciminon Kauriinmetsästäjän kaltaisia rosoisen nostalgisia kuvia, jotka muistuttavat ruumiillisen työn menneestä kulta-ajasta.

35mm filmirakeisissa ja luonnollisesti valaistuissa otoksissa on lempeää ylväyttä silloinkin, kun niiden kohde on kaikkea muuta. Kuoleman ketjun osalliset eivät näytäkään toimissaan syyllisiltä, vaan saman teollisen suurkoneen ja ihmisgenetiikkaan kirjatun, rajoja tarvitsevan kyltymättömyyden uhreilta. Tuotantopaikoissa heijastuu myös Euroopan sisäinen valtarakenne: likaisin työ tehdään köyhimmissä yhteiskunnissa.

Antropologian perusteella tiedetään, että “ihmisenkaltaisuuden” poistaminen syötävien eläinten lihasta on laajalti harjoitettu tapa. Tarve siihen liittyy lajimme itsemäärittelyyn ja biologisten moraalireaktioiden torjumiseen. Teollinen aikakausi on täydellistänyt vaadittavan prosessin irvokkaaksi, julkiseksi salaisuudeksi. Suuret kansanjoukot vihaavat kiihkeästi Teemu Mäkeä – HK:n sininen suunpielessä.

Nisäkkäiden biologinen läheisyys riittää herkistämään samat empaattiset kyvyt, joita sovellamme ihmisiin. Mieleenpainuvimpia ovat siksi dokumentin otokset eläinten systemaattisesta joukkotuhonnasta. Järkyttävin materiaali on silti viisaasti jätetty vähälle, eikä shokeerausta voi syyttää itsetarkoitukselliseksi.

Säilöttyjä unelmia päättyy banaaliin otokseen ruokakaupan säilykehyllystä. Sitä ja omaa ostoskoria on ehkä nyt hieman vaikeampi katsoa samalla totuudenkieltäjän naivismilla.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen

Etsi CDONista