Robert Floreyn menetettyä paikkansa Frankensteinin tuotannossa, tarjosi Universal hänelle ja Frankensteinista yli jääneelle näyttelijäryhmälle toista kauhuelokuvaa filmattavaksi. Edgar Allan Poen samannimiseen novelliin pohjautuvasta Murders in the Rue Morguesta muodostui, jos nyt ei aivan parhaiden Universal-klassikoiden veroinen teos, niin kelpo lisä yhtiön kauhukavalkadiin kuitenkin.

Vuoden 1845 Pariisiin sijoittuva elokuva kertoo Draculana muistetun Bela Lugosin esittämästä tiedemiehestä, tohtori Miraklesta. Mirakle tekee salaisessa laboratoriossaan kauhistuttavia ihmiskokeita, joihin hän tarvitsee nuorten naisten verta. Apunaan hänellä on koulutettu gorilla, joka hankkii hänelle tarvittaessa uhreja. Mutta lopulta poliisi saa vihiä Miraklen hämäräpuuhista.

Robert Florey ei ollut elokuvantekijänä yhtä perinteinen kuin Draculasta (1931) ja Frankensteinista (1931) vastanneet Tod Browning ja James Whale – Murders in the Rue Morgue onkin huomattavasti näitä kauhuklassikoita tyylitellympi teos. Tummanpuhuva, vahvasti ekspressionistinen Pariisi on luotu vaikuttavan näköiseksi ja teknisen puolen kokeilut antavat elokuvalle raikkaan vivahduksen. Tarina on paketoitu tiiviisti, joskin paikoin vauhtia olisi sopinut hiljentää, sillä tällaisenaan se ei pohjusta sen enempää hahmoja kuin tapahtumiakaan. Toisaalta hieman yli tunnin mittaisen kauhuelokuvan tuskin odotetaankaan tarjoavan sen syvällisempää. Aikalaissensorit leikkasivat elokuvasta kohtauksen, jossa Mirakle tekee kokeitaan nuorella naisella, mutta poistettu kuvamateriaali on sittemmin palautettu elokuvaan.

Kun mukana on Bela Lugosin kaltainen kauhuikoni, on virheet helppo antaa anteeksi. Lugosi onkin roolissaan tutun pirullinen ja hänen mielipuoli tohtorinsa lukeutuu tähden parhaiden valkokangasroolien joukkoon. Samaa ei voi sanoa muusta näyttelijäryhmästä, joka on tasaisen harmaata massaa alusta loppuun – edes vanhan kunnon Brandon Hurstin (Nauruihminen, 1928) lyhyt esilläolo ei nouse huomattavaan asemaan. Florey ja Universal olisivat saaneet kieltämättä panostaa näyttelijöiden valintaan enemmän.

Heikkouksistaan huolimatta Murders in the Rue Morgue on hyvä elokuva, jonka parissa viihtyy vaivattomasti sen tunnin mittaisen keston ajan. Ulkoasu on tyylikäs, tarina vauhdikas ja Lugosi voimissaan – mitä muuta vanhojen kauhuelokuvien ystävä enää tarvitsee? No, ehkäpä kunnollinen loppuhuipentuma olisi ollut suotavaa. Tarinasta on olemassa ainakin kaksi myöhempää elokuvaversiota (Phantom of the Rue Morgue, 1954 ja Murders in the Rue Morgue, 1971).

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf