Ohjaaja Carlos Saldanha ja Blue Sky Studios ovat tehneet jälleen kerran hyvää työtä.
Rio ratsastaa Ice Age -animaatioiden maineella. Ohjaaja Carlos Saldanha ja Blue Sky Studios ovatkin tehneet jälleen kerran hyvää työtä. Mutta miksei mainoksissa kehuskella käsikirjoittaja Don Rhymerin ansiolistalla? Sieltä löytyvät Mitä tapahtui joulupukille 2 ja molemmat Hamekytät.
Riossa on jotain hyvää. 3D-tekniikka toimii ja animaattoreiden jälki runsaine väreineen on kaunista. Erityisen hienoa katsottavaa ovat elokuvan alku- ja loppukohtaukset, joissa sambaavat ja musisoivat kilpaa mitä upeimmat linnut, munat ja vastakuoriutuneet. Juuri tätä kaipaa animaatiolta, jonka tapahtumapaikkana on sambakarnevaalien täyttämä Rio de Janeiro ja pääosassa upeista soidintansseistaan tunnetut paratiisilinnut.
Valitettavasti ensimmäisen ja viimeisen kohtauksen välissä leffateatteriin erehtynyt joutuu kuitenkin katsomaan puolitoista tuntia mitäänsanomatonta tarinaa.
Lintuvauvana Minnesotaan lemmikiksi salakuljetettu siniara Blu (äänessä Antti Lang) on lentotaidoton kotilintu. Helppo elämä keinahtaa päälaelleen, kun selviää, että Blu on maailman viimeinen siniarauros. Niinpä on hylättävä tuttu kotikaupunki ja lähdettävä tapaamaan kaunista Jewelia (Kiti Kokkonen) Brasilian sykkeeseen. Mukaan lähtevät Blun emäntä Linda (Raili Raitala) ja ornitologi Tulio (Jasper Pääkkönen). Jännitystä kosiomatkalle luovat salakuljettajat, joiden silmissä siniarojen harvinaisuus on vain lisännyt niiden houkuttelevuutta.
Sitten siinä lennellään pakoon, rakastutaan puolin ja toisin ja lopulta kaikki päättyy juuri niin kuin nyt kuvitteletkin.
Tylsyyden täydellistävät geneeriset hahmot. Tottakai elokuvan ainoa ruma lintu on pahis ja molemmat lihavat ihmiset vähän hölmöjä. Rumat nyt vaan on ilkeitä ja läskit tyhmiä. Rhymer hei, ihan oikeasti? Erityisesti tällaiset stereotypiat ärsyttävät lapsille suunnatussa elokuvassa.
Angry Birdsin ja Rion yhteistyötä on hehkutettu pitkään. Rion hahmoista jotkut muistuttavatkin etäisesti Angry Birdsejä, mutta mielipuolisen vihaisten lintujen hengestä ei elokuvassa näy jälkeäkään. Nämä säyseät lintusetko murskaisivat irvailevien possujen puolustuksen? Tuskinpa.
Samban syke ja musikaali-ilottelu puuttuvat elokuvasta lähes kokonaan. Ne on korvannut tylsä tarina, jota kuljetetaan aivan liikaa dialogin keinoin.
Loputtomiin höpötteleviä lintuja katsoessa tulee ikävä Wall-E:tä ja Ice Agen Jyrsistä. Onko kokoajan pakko puhua niin paljon? Eikö eleillä voi kertoa mitään? Ja erityisesti, miten voi puhua noin pitkään sanomatta mitään hauskaa?
Olisivat jo hiljaa ja tanssisivat!
Teksti: © 2011 Tuija Pyhäranta
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA