Elokuva-arvosteluja vuodesta 1999
"I do wish we could chat longer, but I'm having an old friend for dinner." - Uhrilampaat (1991)
Phyllida Lloydin ohjaama Rautarouva on tarina kauppiaan tyttärestä, joka raivasi tiensä miesten epäilyistä huolimatta Britannian ensimmäiseksi naispääministeriksi. Margaret Thacherille poliittinen ura oli aina ensimmäisellä sijalla ja perhe vasta toisena. Tästä näkökulmasta aihetta toivoisi myös lähestyttävän.
Elokuvassa keskitytään kuitenkin kuvaamaan liiaksi jo eläkkeelle jääneen ja muistisairaudesta kärsivän Thatcherin nykytilaa. Rautarouvan merkittävä ura, jonka saavutuksista voidaan olla monta mieltä, jää tämän kerronnan tason varjoon. Vanhuskuvauksen rinnalla kuljetetaan ohutta elämäkertalankaa, joka ei tee uralle kunniaa.
Elokuvan ehdoton vahvuus on pääosan Meryl Streep. Hän tulkitsee ansiokkaasti Rautarouvan eleitä ja tunteita niin pääministerikauden kuvauksissa kuin nykyhetkessäkin. Hän on myös ulkoisesti kuin ilmetty Margaret Thatcher. Ei olisi suuri yllätys, vaikka jo Golden Globe -gaalassa roolistaan palkittu näyttelijätär tulisi nappaamaan suorituksestaan myös parhaan naispääosa-Oscarin helmikuun lopussa.
Muista näyttelijöistä merkille pantavia ovat Jim Broadbent ja Alexandra Roach. Broadbent näyttelee edesmennyttä Dennis Thatcheria. Hän on oiva valinta Streepin rinnalle, heidän kemiansa pelaavat hyvin yhteen. Roach on puolestaan sujauttanut jalkaansa nuoren Margarethin korkokengät. Elokuvadebyyttinsä tekevän näyttelijättären kokemattomuus näkyy, mutta epävarmuus myös sopii poliittista uraansa aloittavan naisen rooliin. Rooli on Roachille samalla pääsylippu elokuvamaailmaan tv-rooleista.
Rautarouvan valopilkku on Meryl Streepin esiintyminen. Se kannattelee teosta ja saa hetkittäin katsojan nauttimaan näkemästään. Elokuva kannattaakin katsoa jo pelkästään Streepin takia. Rautarouva antaa myös alkeet Thatcherin urasta niille, jotka eivät siitä alun perin mitään tiedä. Rautaisen poliitikon kuva jää valitettavan etäiseksi.
© 2011 Heta Kämäräinen
| Kirjoittanut |
|---|
| Heta Kämäräinen |

| Tiedot |
|---|
Nimi The Iron Lady
Vuosi 2011 Ohjaaja Phyllida Lloyd Näyttelijä Meryl Streep, Jim Broadbent, Harry Lloyd Richard E. ja Grant Anthony Head Maa Iso-Britania Kesto 105 min Ikä Ei vielä määritelty Luokka Draama Maahantuoja Scanbox Entertainment Lisää IMDb |