Hyvät romanttiset komediat ovat nykyään harvassa. Amerikkalaisten tekemät sellaiset ovat yleensä liian imeliä, etäisiä ja pahimmillaan jopa kuvottavia kaikessa geneerisyydessään. Eurooppalaisten ja varsinkin brittien onnistumisprosentti samassa genressä on huomattavasti korkeampi.

Lähinnä komedian ja romanttisen komedian alalla kunnostautunut Richard Curtis (Neljät häät ja yhdet hautajaiset, Notting Hill, Bridget Jonesin päiväkirja) antaa jälleen oivan esimerkin siitä, kuinka tällaisistakin elokuvista voi vielä tehdä varsin kelvollisia. Täydellisesti ei toki Curtiskaan urakastaan suoriudu, mutta tarpeeksi hyvin viihdyttääkseen useimpia meistä parin tunnin ajan, eikä se ole aivan pieni ansio nykypäivän romanttiselle komedialle. Curtis vastaa tällä kertaa ohjauksen lisäksi myös käsikirjoituksesta.

Rakkautta vain kertoo monia eri tarinoita, monista eri ihmisistä ja rakkauden monista muodoista. Hugh Grant esittää Englannin pääministeriä, joka heti virkaan astuttuaan menettää sydämensä virka-asuntonsa kömpelölle emännälle Natalielle (Martine McCutcheon). Vaikka pääministerin ja palvelusväen romanssi olisikin hyvin sopimatonta, heidän välinsä alkavat siitäkin huolimatta lämpenemään nopeasti. Lisäksi löytyy mm. kuollutta vaimoaan ikävöivä leski (Liam Neeson), jonka nuori poika ottaa ensimmäisiä hapuilevia askelia romantiikan maailmassa, on kirjailija (Colin Firth), joka rakastuu siivoojaansa, näyttelijät, jotka rakastuvat toisiinsa harjoitellessaan seksikohtausta ja niin edelleen. Elokuvassa kartoitetaan niin romanttista rakkautta, soveliasta ja sopimatonta, kuin myös perheenjäsenten, lasten, vanhempien ja sisarusten välistä rakkautta.

Rakkautta vain ei keskity pelkästään rakkauden löytämiseen, vaan myös sen kadottamiseen. Välillä hyvinkin hauskoista kohtauksista saatetaan rivakasti siirtyä hyvin vahvaan draamaan. Laura Linney tulkitsee tarinan vaikeasta suhteestaan kehitysvammaiseen veljeensä, kun taas Bill Nighy ja Rowan Atkinson ovat mukana keventämässä tunnelmaa.

Tarinoita on monia, ja jokainen niistä tuntuu tavallaan tärkeältä. Toisaalta tarinoiden paljous ja moninaisuus tekee elokuvasta vaihtelevan ja mielenkiintoisen, mutta toisaalta se tekee elokuvasta myös poikkeuksellisen sirpaleisen ja pomppivan. Väkisinkin alikirjoitetuiksi jäävät henkilöhahmot eivät ole tarinalle rasitteita, sillä teemat nousevat henkilöitä tärkeämmiksi, ja tärkeitä ovat yksittäiset hetket, eivät niinkään menneisyys tai tulevaisuus.

Loppua kohti kuljettaessa Rakkautta vain muuttu kasvavissa määrin komediasta draamaksi. Se on myös kasvavissa määrin sentimentaalinen, vaikka jenkkiläisen ällömakean puolelle ei eksytäkään. Elokuvan hienot näyttelijät ja tarinan inhimillisyys ja hyväntahtoisuus peittävät alleen helposti elokuvan pienet virheet ja puutteet, mm. pari henkilöhahmoa jäävät tyystin vaille kunnon lopetusta. Siitä huolimatta Rakkautta vain -elokuvan nähtyään on helppo hymyillä.

teksti: © 2003 Antti Honkala