Elokuva-arvosteluja vuodesta 1999
"One man will make a mistake. The other will make it a spectacle." - Mad City (1997)
Pussikaljaelokuva on rosoinen, herkkä ja humoristinen kertomus kolmen ystävyksen yhteisestä päivästä Kalliossa. Elokuva kuvaa Kallion siivottomimpia katuja liikoja romantisoimatta, mutta onnistuu silti samalla olemaan kaunis ja koskettava elokuva ystävyydestä.
Marsalkka (Jussi Nikkilä), Henninen (Eero Milonoff) ja Lihis (Ylermi Rajamaa) viettävät vapaapäivää Kalliossa ja tapaavat ”nuorisolaisia”, poliiseja, kivijalkaliikkeiden omistajia sekä sekalaisen joukon laitapuolen kulkijoita. Jossain vaiheessa lähdetään käymään keskustassa, mutta jo Hakaniemen tienoilla miesten ja kotikylän välinen napanuora käy liian kireäksi. Sen kummempaa juonta Pussikaljaelokuvalla ei ole, eikä tarvitsekaan.
Ohjaaja Ville Jankeri on yhdessä kirjailija Mikko Rimmisen kanssa muokannut käsikirjoituksen Rimmisen Finlandia-ehdokkuudellakin huomioidun Pussikaljaromaanin pohjalta.
Romaaniin perustuvassa Pussikaljaelokuvassa dialogilla on huomattavan suuri rooli ja elokuvan suomia mahdollisuuksia on käytetty säästeliäästi. Se ei haittaa, sillä Rimmisen kieli on rikasta ja hauskaa, ja pääroolien näyttelijät tulkitsevat tekstiä elävästi.
Myös elokuvan harvat dialogittomat jaksot toimivat hyvin. Hieno on esimerkiksi kohtaus, jossa kuvataan vartijan ja näpistelevän nuorisolaisen henkistä mutta sanatonta taistelua kaljalaatikosta.
Näyttelijät tekevät elokuvassa hyvää työtä. Milonoff on mainio sarkastisena Hennisenä, Nikkilä kroonisesti hermostuneena Marsalkkana ja Rajamaa aina iloisena Lihiksenä. Elokuvassa nähdään runsaasti myös onnistuneita sivurooleja, kuten Kaarina Hazardin vihaisenen kirpputoriyrittäjä.
Pussikaljaelokuva ei romantisoi Kallion katuja tai pyri tekemään syrjäytymisestä hohdokasta. Silti elokuvan jälkeen mieli on kevyt ja olo onnellinen. Ei silläkään niin väliä, että seuraavaa kesää joutuu odottamaan vielä melkein vuoden.
Lisämateriaalina traileri, tv-spotti, kuvagalleria ja kooste erään kohtauksen epäonnistuneista otoksista.
Teksti © 2011 Tuija Pyhäranta
Elokuva esitettiin myös osana vuoden 2011 Espoo Ciné- sekä Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleja .
| Kirjoittanut |
|---|
| Tuija Pyhäranta |

| Tiedot |
|---|
Nimi Pussikaljaelokuva
Vuosi 2011 Ohjaaja Ville Jankeri Näyttelijä Eero Milonoff, Jussi Nikkilä ja Ylermi Rajamaa. Maa Suomi Kesto 80 min Ikä 13 vuotta Luokka Draama, Filmgoer suosittelee, Komedia, Kotimainen Maahantuoja Nordisk Film Lisää IMDb |