Löytääkseen rakkauden ja kyvyn rakastaa on ihmisen toisinaan käytävä läpi vaikeitakin vaiheita elämässään. Elokuva-ala on käyttänyt tätä seikkaa koko olemassaolonsa ajan ja tämän aiheen ympärille rakentuu myös Victor Sjöströmin kolmas ja viimeinen amerikkalainen mestariteos Pohjanmyrsky (a.k.a Pohjoismyrsky / Pohjantuuli). Sen päähenkilö, maailman raakuutta aiemmin kokematon nuori nainen käy läpi henkisen kärsimyksen koko kirjon ennen kuin on valmis kasvamaan uuteen elämään sekä hyväksymään ja ymmärtämään itseään.

Pohjanmyrsky valmistui samoista aineksista kuin Tulipunainen kirjainkin kahta vuotta aiemmin. Päätähti Lillian Gish valitsi aiheen, ohjaajan sekä näyttelijät. Frances Marion piti huolta käsikirjoituksesta ja Irving Thalberg toimi tuottajana. Osaavista tekijöistä huolimatta Pohjanmyrskystä tuli Sjöströmin ohjaajanuran pahin kaupallinen epäonnistuminen.

Letty Mason (Gish) on matkalla serkkunsa ranchille töihin. Junassa hän tutustuu Wirt Roddy –nimiseen miekkoseen (Montagu Love), joka iskee silmänsä tyttöön. Perille saavuttuaan heidän tiensä erkanevat, mutta Roddy jää tarkkailemaan tyttöä lähistölle. Elämä ranchilla ei ole helppoa, siitä pitää serkun mustasukkainen vaimo huolen. Kun tämä ajaa Lettyn ulos talosta, kääntyy hän Roddyn puoleen. Tämä haluaa tytöstä ainoastaan rakastajattaren, joten Lettyn viimeiseksi mahdollisuudeksi jää avioliitto villihevosenpyydystäjä Lige Hightowerin (Lars Hanson) kanssa. Suunnitelmien tuhoutuminen, olematon rakkaus miestään kohtaan sekä yksinäisyys autiomaassa alati raivoavien hiekkamyrskyjen keskellä ajavat Lettyn mielenvikaisuuden rajamaille.

Sjöström ei päästänyt näyttelijöitään helpolla ja erityisen vaikeita kuvaukset olivat hennolle Gishille, joka joutui kerta toisensa jälkeen alistumaan kuvauspaikkana pidetyn autiomaan kuumuudelle sekä hiekkamyrskyille, jotka saatiin aikaan kahdeksan lentokoneen propellin avulla. Gish kertoikin myöhemmin kuvausten olleen hänen uransa rankin ja hirvein kokemus. Sjöströmin vaatimukset kannattivat, sillä Pohjanmyrskyn näyttelijätyöskentely on kautta linjan erinomaista. Itsekin erinomaisena näyttelijänä Sjöström ymmärsi näiden sielunelämää ja sai heistä parhaat puolet esiin. Toisinaan helposti ylinäyttelevän Hansonin työskentely on tällä kertaa hillittyä ja vakuuttavaa, Love puolestaan on pätevä pirullisena ja vastenmielisenä roistona.

Elokuvan tähti on kuitenkin Gish, jonka intensiivinen tulkinta lukeutuu hänen uransa parhaimpien roolisuoritusten joukkoon. Gish ei ainoastaan näyttele rooliaan, hän elää sen joka solullaan, aivan kuten Griffithin suurissa mestariteoksissa Katkenneita kukkasia (1919) ja Läpi myrskyn (1920). Valitettavasti aika alkoi ajaa hänen ohitseen, sillä Greta Garbon salaperäisyys ja seksuaalinen magnetismi kiinnostivat katsojia enemmän kuin Gishin edustamat vanhanaikaiset hyveet.

Thalberg oli sanellut elokuvan tekoa koskevia vaatimuksia kuvausten alusta alkaen, mutta siitä huolimatta hän ei ollut tyytyväinen lopputulokseen, vaan studio hyllytti elokuvan puoleksi vuodeksi. Synkän tarinan ei uskottu kiinnostavan yleisöä ja elokuvaa leikattiin uudelleen yleisöä kosiskelevammaksi. Muutokset olivat turhia, sillä Pohjanmyrsky ei menestynyt käytännössä lainkaan, eikä Sjöströmkään pitänyt näkemästään. Näin jälkikäteen moinen runtelu tuntuu käsittämättömältä, sillä Pohjanmyrsky on tasapainoinen ja kiehtova, kaikkien aikojen parhaiden mykkäelokuvien kärkijoukkoon sijoittuva suuri elokuva.

teksti: © 2005 Kari Glödstaf