Colin Farrell esittää newyorkilaista tiedottajaa Shu Shepardia. Mies paljastuu elokuvan aikana ylimieliseksi, työkavereille valehtelijaksi ja vaimonsa pettäjäksi. Koko elokuvan tapahtumat sijoittuvat yhteen kadun varrella sijaitsevaan puhelinkoppiin, johon mielipuolinen tarkkaa-ampuja vangitsee hänet vain yhdellä soitolla. Paikalle saapuu aluksi muita ihmisiä tarkoituksenaan soittaa. Myöhemmin myös koko kaupungin huomio keskittyy Shepardiin, joka yrittää puhumalla löytää ulospääsyä puhelinkopista.
Nerokas käsikirjoitus onkin koko elokuvan vahvin lenkki. Ahdas ja samalla paljas puhelinkoppi on erikoinen tapahtumapaikka, joka osaltaan on asettanut haastetta tekijöille, mutta myös tuonut täysin poikkeuksellista kuolemankauhua. Käsikirjoitus on hyvä tältä osin, kun taas lavastus tai kuvaus ei oikein herätä mielenkiintoa.
Myös monet muut pikkutekijät ovat ponnettomia eivätkä auta kokonaisuudessa. Esimerkiksi Shepardin suhde vaimoonsa (Radha Mitchell, Pimeän uhka) ei tunnu miltään. Samoin ampujan ja Shepardin välinen dialogi ei jokaiselta sanalta kuulosta todelliselta ja loppuunhiotulta. Eikä vakuuttavia rooleja esittänyt Forest Whitaker (Taistelukenttä maa, Ghost Dog) loista roolissaan, joka olisi voitu sekä kirjoittaa paremmaksi kuin myös ohjata. Itse en ainakaan epäile Whitetakerin osaamista tulkita poliisipäälikköä.
Phonebooth on independent-elokuvien tyylinen pikkutrilleri. Tarina seuraa kolmen ihmisen (Shepard, ampuja ja poliisipäällikkö) välistä tilannetta. Isoja sivujuonia ei ole: ei hetkessä kasvavaa mediatapahtumaa tai poliisiviranomaisten massiivista operointia ampujan jäljillä. Siinä on yksi loistava pääidea, jonka toteutus on jäänyt ikävästi heikoksi. Ehkä myös epätasaisesta filmografiastaan tunnetulla ohjaaja Joel Schumacherilla on ollut näppinsä pelissä elokuvan epätasaisuuden kanssa.
Ongelmat eivät onneksi pilaa tunnelmaa pahasti, vaan jännitys jatkuu läpi lyhyen elokuvan loppuun asti.
teksti: © 2003 Raimo Miettinen
| Kirjoittanut |
|---|
| Filmgoer.fi |

| Tiedot |
|---|
Nimi Phone Booth
Vuosi 2002 Ohjaaja Joel Schumacher Näyttelijä Colin Farrell, Kiefer Sutherland, Forest Whitaker, Radha Mitchell, Katie Holmes, John Enos III Maa Yhdysvallat Kesto 78 min Luokka Trilleri Maahantuoja FS Film Kuvat © 2003 Fox 2000 Pictures ja Zucker/Netter Lisää IMDb |