Vigilantismin eli oman käden oikeuden ja koston teemat kuljettavat juonta Peppermintissä, toimintajännärissä miehensä ja pienen tyttärensä huumekartellikahinoinnissa menettäneestä naisesta, joka jättää hiljaisen lähiöelämän astuakseen koston polulle kaiken menettäneen leijonaemon raivolla. Ohjaaja Pierre Morelille temaattiset aihiot ovat tuttuja jo jättimenestys Takenista (2008).

Pääosassa nähdään viime vuosina lähinnä valjuja mammarooleja muun muassa elokuvissa Nine Lives (2016) ja Minä, Simon (2018) täyttänyt Jennifer Garner, jolle Peppermint on paluu entiseen toimintatähden loistoonsa. Tällä kertaa mammaroolia tarkastellaan uudesta vinkkelistä, ja Garner puhaltaa muutoin keskinkertaiseen kostofantasiaan uutta henkeä. Vuosituhannen alun Alias-toimintasarjan (2001-2006) fani on seitsemännessä taivaassa Garnerin pyyhkiessä pahiksia poikki ja pinoon.

Likaiset poliisit ja läpeensä mätä oikeuslaitos muodostavat kostotarinan kulmakivet tälläkin kertaa. Mielikuvitukseton käsikirjoitus yrittää avata sukupuolikysymystä pitemmällekin siinä kuitenkaan onnistumatta, sillä elokuvan hahmogalleria operoi hyvin pitkälle perinteisten sukupuoliroolien asettamissa rajoissa. Garnerin kylmän viileästi personoima maailmaan väsynyt kostaja tekee siirtonsa ensisijaisesti äitinä ja naisena.

Uutta sanottavaa tai oivaltavaa kommentaaria Peppermint ei iänikuisista mutta samalla silti aina ajankohtaisista aihioista keksi. Pelkästään 2000-luvulla pääsääntöisesti sama kertomus on nähty jo kymmeniä kertoja. Samoja latuja lasketteli jo esimerkiksi Kevin Bacon elokuvassa Death Sentence (2007), Nicolas Cage elokuvassa Seeking Justice (2011) sekä tietysti Liam Neesonin tähdittämä Taken jatko-osineen (2008-2014).

Peppermintiä edeltäviin merkittäviin moderneihin naiskostajiin lukeutuu muun muassa Uma Thurman kaksiosaisessa Kill Billissä (2003-2004), Jodie Foster The Brave Onessa (2007), ja jo kolmen eri näyttelijättären personoima ruotsalaishakkeri Lisbeth Salander ruotsalaissaaga Millenniumin (2009-) eri inkarnaatioissa.

Ilman Garnerin humaania ja kokonaisvaltaisen fyysistä roolityötä säälimättömänä mutta huumorintajunsa säilyttäneenä Riley Northina Peppermint ei saisi seitinohutta juonta ja sisällötöntä toimintamättöä anteeksi. Ohjaaja Morelin Takenille Peppermint on selvä epävirallinen sisarteos, mutta Garnerin vimmaista roolisuoritusta lukuunottamatta kertakäyttöinen kostokuvaus on keskinkertaista, etnisiä vähemmistöjä problemaattisesti kuvaavaa Hollywood-lietettä.

Teksti: 2018 Kreeta Korhola