Patrick Suskindin romaaniin perustuvan Parfyymin matka valkokankaalle oli pitkä ja vaivalloinen. Suskind ei itse nähnyt tarinaa sellaisena, jonka voisi muuntaa valkokankaalle sopivaksi, eikä siksi ollut halukas myymään oikeuksia käsikirjoitusta varten. Lopulta vuonna 2001 käsikirjoittajat Andrew Birkin, Bernd Eichinger ja ohjaaja Tom Tykwer (tunnettu lähinnä elokuvistaan Juokse Lola, 1998 ja Heaven, 2002) pääsivät työstämään Suskindin hittiromaania käsikirjoitukseksi ja näin elokuva lopulta päätyi valkokankaalle. Tuloksena on hieman epäyhtenäinen, mutta äärimmäisen omaperäinen, kaunis ja intensiivinen tarina.

Parfyymi sijoittuu 1700-luvun Ranskaan. Nuori Ben Whishaw esittää orpoa, Jean-Baptiste Grenouillea, joka on jo syntyessään siunattu yli-inhimillisen tarkalla hajuaistilla. Hän huomaa, että kaikella olevalla on oma tuoksunsa, niin elottomalla kuin elollisellakin – ja ennen kaikkea ihmisillä. Eräänä päivänä Grenouille tapaa lumoavan ihastuttavalta tuoksuvan nuoren naisen. Valitettavasti hän myös oppii, että ihmisten kuollessa he menettävät oman uniikin tuoksunsa. Tämä alkaa riivaamaan Grenouillea: kuinka ihmisen tuoksun voi ikuistaa?

Tämän arvoituksen ratkaisemiseen hän tarvitsee kuuluisan parfyymien luojan, Baldinin (Dustin Hoffman) apua. Grenouille oppiikin Baldininlta paljon, mutta itse arvoitus ei kuitenkaan suostu avautumaan. Niinpä Grenouille jatkaa vastauksen etsimistä muualta ja alkaa tekemään omia, hirvittäviä kokeilujaan.

“He possessed a power stronger than the power of money, or terror, or death – the invincible power to command the love of man kind. There was only one thing the perfume could not do. It could not turn him into a person who could love and be loved like everyone else.”

147 minuuttinen Parfyymi on aavistuksen verran ylipitkä, joka näkyy tarinan sirpaleisuudessa. Mukaan on yritetty mahduttaa mahdollisimman paljon alkuperäisestä romaanista. Tarinassa on niin paljon teemoja, että edes 147 minuuttia ei riitä niiden tutkimiseen, niinpä elokuvan runsas symboliikka ja moniulotteinen tarina eivät pääse kehittymään täydellisesti. Suskindin huoli ei siis ollut täysin turha.

Baldinin tärkeä opetus ”asioiden sielu on niiden tuoksussa” ohitetaan hieman liian kevyesti, jolloin tarinan myöhäisempi symboliikka ei avaudu ihan niin tehokkaasti kuin saattaisi toivoa. Epäolennaisuuksia olisi voinut karsia ja keskittyä tiiviimmin tarinan ytimeen. Silloin 147 minuuttia olisi riittänyt loistavasti.

Toisaalta, Suskind oli väärässä siinä, etteikö hänen kirjastaan saisi muutoin hienoa elokuvaa. Parfyymi on tyylin ja kuvallisen kerronnan riemuvoitto. 1700-luvun Pariisi on kuvattu kerrassaan vaikuttavasti. Elokuvan tunnelma nostattaa katsojan ihokarvat pystyyn heti alun makaaberista Pariisin kuvauksesta aina lopun vertauskuvalliseen kliimaksiin saakka. Varsinkin suurelta valkokankaalta katsottuna Parfyymi tekee niin suuren vaikutuksen, että käsikirjoituksen ongelmat on hyvin helppo antaa anteeksi. Elokuvan voimakkaat kuvat eivät päästä katsojaa helposti otteestaan. Parfyymi ei välttämättä tule olemaan juuri alkaneen vuoden paras elokuva, mutta se saattaa hyvinkin olla yksi kiinnostavimmista.

teksti: © 2007 Antti Honkala