F. W. Murnaun harvinaisempia ja tuntemattomampia elokuvia on Nosferatun jälkeen valmistunut Palava pelto (Der brennende Acker aka Burning Soil, The Burning Earth, 1922 Saksa). Vuosikymmeniä kadoksissa ollut teos on kertomus itsekkyydestä, ahneudesta sekä vallan hamuamisesta.

Maatilan isäntä Rog (Werner Krauss) tekee kuolemaa. Hänen viimeisenä toiveenaan on, että kaupunkiin muuttanut Johannes-poika (Vladimir Gajdarov) palaisi kotitilalleen alkaen hoitamaan sitä. Johannes, joka ehtii paikalle vasta isän kuoltua, kieltäytyy halveksien kunniasta. Tila jää Peter-veljen (Eugen Klöpfer) hoidettavaksi Johanneksen siirtyessä kreivi Rudenburgin (Eduard von Winterstein) palvelukseen. Kreivin omistuksessa on Devil’s Field -niminen maatilkku, jota Johannes himoitsee. Maatilkulla huhutaan olevan aarre, joka tuottaa tavoittelijalleen epäonnea. Johannes ei varoituksista piittaa, vaan päättää saada aarteen itselleen.

Palavassa pellossa on selkeitä yhtymäkohtia viisi vuotta myöhemmin valmistuneeseen Auringonnousuun. Siinä missä maalaiset ovat hyväsydämisiä (Peter), ovat kaupunkilaiset kylmiä, itsekkäitä sekä laskelmoivia (Johannes). Näiden maailmojen yhteentörmäykset aiheuttavat Murnaun elokuvissa aina ongelmia, surua ja tuskaa.

Murnaun suuruudet ja heikkoudet olivat jo tuolloin esillä. Visuaalisesti elokuva on kaunis, kuten hänellä yleensäkin. Varsinkin ulkokuvat lumen peittämistä peltoaukeista ovat tyylikkäitä ja kylmän oloisia. Suurin ongelma onkin itse tarinassa: vaikka käsikirjoitusta on ollut vääntämässä itse Thea von Harbou (Metropolis), on se kymmeniä kertoja aikaisemmin nähty ja koettu, eikä tarjoa juurikaan mitään uutta.

Palava pelto on mielenkiintoinen elokuva Murnaun uran alkuajoilta, ennen UFA:a ja suuria budjetteja.

Teksti: © 2003 Kari Glödstaf