Päivä ilman sotaa

Ohjaus Christian Carion
Näyttelijät Guillaume Canet, Daniel Brühl, Diane Kruger, Gary Lewis
Maa Ranska / Saksa / Iso-Britannia / Belgia / Romania
Pituus 116 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 2005 2005 Nord-Ouest Productions, Senator Film Produktion, The Bureau, Artémis Productions, MediaPro Pictures, TF1 Films Productions, Les Productions de la Guéville, Canal+, Ciné Cinémas, Sat.1, Centre National de la Cinématographie, Eurimages, Région N

Etsi CDONista

• Kuva 4
• Ääni 3
<li><span class="arvot">Ekstrat</span> <span class="pisteet p3-5">3</span></li> <li><a href="#levytiedot">Lisää alla</a></li>

Usein sotaelokuvissa keskitytään liiaksi itse sodan kuvaamiseen, mutta tämä ei ole Päivä ilman sotaa –elokuvan ( Joyeux Noël aka Merry Christmas, 2005 Ranska, Saksa, Iso-Britania, Romania) ongelma. Se on sotaelokuva, jossa sota on minimissä. Se keskittyy juuri siihen mihin sotaelokuvien tulisikin keskittyä – jos siis halutaan ilmaista sodanvastaista kantaa. Se keskittyy rauhaan.

Elokuva sijoittuu vuoden 1914 jouluaattoon lähelle Ranskan rajan ”ei kenenkään maalle”. Aluetta ympäröivät Ranskan, Skotlannin ja Saksan rintamat. Elokuva kertoo siitä kuinka kaikki kolme osapuolta laskivat aseensa ja juhlistivat joulua yhdessä. Tulitauon vallitessa pidettiin yömessu, juotiin samppanjaa ja pelattiin jalkapalloa. Hetken ajan ja siitä eteenpäin miehet tunsivat yhteenkuuluvuutta ja ymmärsivät samankaltaisuutensa.

Sotaelokuvalle mielenkiintoisesti elokuva on ottanut aiheekseen rauhan. Myös propagandan vastustus ja ihmisten samankaltaisuuden korostaminen kulkevat koko elokuvan ajan mukana. Elokuva alkaa kolmen maan lastenloruilla, jossa jokainen lapsi kertoo vuorollaan vihollisen teurastamiseen yllyttävää loruaan. Lorut ovat raakaa kuultavaa ja on vaikea uskoa että tuon kaltaisesta vihollisvihasta on vain vajaat 100 vuotta.

Elokuva tekee rintamalla kieltäytyvistä sotilaista marttyyrejä ja ihailtavia pasifisteja. Elokuvan eräänlainen sukulaiselokuva voisi olla Eisensteinin klassikko Panssarilaiva Potemkin. Molemmissa elokuvissa avainkohtauksena toimii sotilaiden vastustus ja pasifistinen kieltäytyminen. Lisäksi Potemkiniinkin liittyy propaganda, mutta hieman eri tavalla.

Lisämateriaaleissa olisi voinut olla enemmän tämän todellisen tapahtuman tulkintaa tai miesten pasifistisen teon pohtimista. Näitä ei kuitenkaan ollut. Levyn varsinainen informaatio on jaettu mielenkiintoisiin osiin: näin tehtiin –dokumentti on oikeastaan vain kuvamateriaalia kohtauksien kuvaamistilanteista ja varsinainen informaatio on laitettu tekijöiden haastatteluosioon. Ensi alkuun ratkaisu vaikutti oudolta, mutta myöhemmin tajusi kuinka aitoja molemmat osiot olivat, toisin kuin amerikkalaisten elokuvien markkinointipuhe –haastattelut. Kamera on rajattu puolilähikuvaan ja piinapenkkiin istuvat niin ohjaaja kuin pääosanesittäjätkin.

Pääosanäyttelijä, Goodbye Leninistä tuttu Daniel Brühl paljastaa elokuvassa todelliset näyttelijälahjansa. Vasta 28-vuotias saksalais-espanjalainen näyttelijä esittää vaikuttavasti vanhempaa saksalaisesimiestä eikä näyttelijän nuoruus näy missään. Muut näyttelijöistä jäävät todella karkeasti sivuhahmon asemaan, mutta Guillaume Canet on elokuvan toinen vahva esitys. Ranskalaisen komentajan roolissa Canet pystyy näyttämään tarvittavaa herkkyyttä, mikä tekee hänestä erittäin inhimillisen hahmon.

Paikka paikoin elokuva sortuu tiettyyn sentimentaalisuuteen, mutta siitäkin huolimatta kyseessä on koskettava elokuva. Elokuva ottaa kantaa, mutta vain tarinansa avulla ja asettelemalla faktat oikein. Sen pasifistinen laatu on vain yksi osa sen erikoislaatuisuutta. Kerta kaikkiaan hieno ja esimerkkiä näyttävä elokuva.

teksti: © 2006 Otto Kylmälä