Mecha- ja kaiji-genret ovat japanilaisen pop-kulttuurin peruskauraa, mutta maailmanlaajuisesti niitä on pureksittu maltilla. “Nörttien” – sellaisten joilla ei välttämättä ole mitään tekemistä tietotekniikan tai tieteiden kanssa – valloitettua valkokankaat sarjakuvafilmatisoinneilla ja muilla, on Hollywoodin ideaimureissa varmaan innostuttu.

Koska kaiken kankailla myytävän kannattaa toimiviksi havaittujen liikeoppien mukaan olla valmiiksi tunnettua, ja Yhdysvaltain oma pop-kulttuuri on jo luita myöden kaluttu, nostaa Japanin omaleimainen ja nyt riittävän laajalti levinnyt kuvasto dollarihymyn suupieliin. Onneksi kopin ottaa Guillermo del Toro, eritoten Pan’s Labyrinthistä kiitetty omaotteinen meksikolaisohjaaja.

Del Torolla työryhmineen on viisautta jättää lähdeaineiston fetisointi sikseen. Pacific Rim koostaa tarinansa sille kyllä hymyillyttävän uskollisesti, mutta omiin tarinallisiin päämääriinsä tähdäten.

Ennen kaikkea, mechojen eli sisältä ohjattavien antropomorfisten taistelurobottien ja kaijien, noiden meren syvyyksien portaalista yllättäen tempautuvien tuhonhaluisten megahiviöiden mittelöissä, on lapsen mielenkuvituksen majesteettisuutta. Sellaista, joka puuttuu tyystin esimerkiksi Transformerseista.

Pacific Rimmin mechat eli jaegerit vaativat kaksi pilottia “neurokuorman keventämiseksi”, roboja kun ohjataan linkittymällä aivoja myöten osaksi konetta. Käsikirjoituksen jekku on peilata tätä dynamiikkaa hahmojen omiin ja keskinäisiin psykologisiin ulottuvuuksiin. Päärooleja ovat kaksosveljensä kaijeille menettänyt pilotti (Charlie Hunnam), jaeger–kaiji-taistoa sissiversiona johtava komentaja (Idris Elba) sekä tämän taistelukokemusta kaipaava suojatti (Rinko Kikuchi).

Suoraviivainen idea tukee riittoisaa toimintaa kelvollisesti. Usein tämän kokoluokan toimintaseikkailu töpätään juuri paperinohueen emotionaaliseen pohjaan, jonka läpi mielenkiinto kerrotuista kohtaloista liukkaasti livahtaa.

Pacific Rimkin hiertää pohjaa keskivaiheidensa kuvioissa armeijan ryhmäjänniteistä. Jaegereiden ja kaijien otteluista, niin näyttäviä kuin ne ovatkin, olisi voinut myös jättää yhden leikkauspöydälle. Elokuva kuitenkin kiihtyy kohti hyvänmuotoista loppuaan.

“Nolanisaatio” eli Christopher Nolanin Batmaneillään aloittaman psykologisen tummasävyisyyden pakkokopionti vältetään Pacific Rimmissä iloisesti. Koomisissa sivuosissa piristävät etenkin neurootikko–kylmäkisko-tieteilijätyöpari (Charlie Day ja Burn Gorman) ja Ron Perlman hassuihin laseihin sonnustautuneena hämäräveikkona. Tyyppiroolit on tehty huonosti ja huonoiksi tuhat kertaa, mutta näin hyvin harvoin.

Hattaraisen yhdentekevevyyden (kse. Amazing Spider-Man) ja umpimielisen synkistelyn (Man of Steel) välinen nuorallakävely ulottuu elokuvan jaeger–kaiji-otteluihin, joihin mahtuu niin pikku irtogägejä, vettä tarinan tunnekerronnallisena elementtinä kuin massiivisia, mutta tosimaailman suurtuhoilla hekumoimattomia kaupunkijaksoja.

Erityinen suuruuden vaikutelma syntyy mittakaavaelementtien kuten konttien tai tankkereiden, hyvin valittujen alakulmien sekä hitausvoimien liioittelun avulla. Pacific Rimmin perustellusti 3D-vahvistettu visuaalinen ilme saavuttaa tälle “kaiken nähneelle” elokuva-ajalle harvinaisen WOW-efektin.

Blu-ray: Levyllä 1080p 1.78:1 -laajakuva ja 5.1 DTS HD MA -ääniraita.

Lisämateriaaleina 14 esittelypätkää (yht. noin 60 min) elokuvan maailmasta, stunteista, teknisestä toteuksesta ja tekoprosessista. Lisäksi ohjaaja Del Toron kommenttiraita, ohjaajan “muistikirja” sekä yksityiskohtaisempi katsaus erikoistehosteisiin (17 min).

Teksti: 2013 Aleksi Salonen