Viron itsenäistymisestä ensimmäisen maailmansodan jälkeen kertova sotaelokuva seuraa vapaaehtoisesti maataan puolustamaan lähtevistä koululaisista. Armoton sota koulitsee pojista hiljalleen kuolemaa pelkääviä miehiä. Mukaan mahtuu rakkaustarina kuin isänmaallista sanomaa. Elokuva on osittain suomalaisin voimin tuotettu elokuva (Matila & Röhr). Rukajärven tiestä tuttu Peter Franzèn esittää elokuvassa Suomesta saapunutta vapaaehtoisupseeria.

Nimet marmoritaulussa perustuu virolaisen kirjailijan Albert Kivikasin romaaniin. Suomessa elokuvaa on verrattu jopa Edwin Laineen Tuntemattomaan sotilaaseen.

Ohjaaja Elmo Nügasen sotaelokuva Nimet marmoritaulussa ei ensisilmäyksellä tunnu Suomeakin piskuisemmassa elokuvamaassa kuin Virossa valmistetulta. Sotaelokuvaksi se painii komeasti kotimaisten vastaavien teosten kanssa. Jo mainittu Rukajärven tie tai kotirintamaa kuvannut Hylätyt talot, autiot pihat ovat hyvinkin samantasoisia sotakuvauksia. Pyrotekniikka, vaikka se ei elokuvassa massiiviseksi tulimyrskyksi räjähdä, toimii kohtauksien voimana oivallisesti. Aikalaistapahtumapaikat ovat huolella lavastettuja, joka myös osoittaa ettei valmistusvaiheessa ole jouduttu nuukailemaan.

Sotatarinat voidaan jakaa yleensä kahteen ryhmään. Toisen ryhmän elokuvat pyrkivät tarjoamaan mahdollisimman realistista kerrontaa, jossa ei suvaita epätodellisuuksia ja suoranaisia historiallisia virheitä. Näiden tarkoituksena on vain kuvata sodan julmuutta ja armottomuutta. Toiset taas haluavat tarjota enemmänkin elämyksiä suurien ja koskettavien tarinoiden kautta. Mukaan voidaan tällöin ottaa isäänmaallisia sankarihahmoja urotekoineen kuin myös sodan keskellä syttyvä rakkaus. Tietenkin olemassa on enemmän välimuotoja mitä täysverisiä ääripäitä.

Nimet marmoritaulussa lasken muistuttavan jälkimmäistä kuvausta. Päähenkilö koulupoika-Ahaksesta (Priit Võigemast) kasvaa sotaa pelkääväksi sotilaaksi, joukkueensa johtajaksi ja löytää myös rakkauden (Karol Kuntsel). Elokuva seuraa sotaa nuoren miehen silmien kautta, välillä jopa koko hirveyden unohtaen. Kahden nuoren ihmisen rakkaus on kuvattu tässäkin elokuvassa liian romanttisena ja huolettomana. Tämä taas syö tunnelmaa samalla käydystä sodasta. Tapahtumien konstrasti ei toimi. Suhde muihin koulu- ja sotapoikiin ei missään vaiheessa tunnu luonnolliselta, vaikka ohjaaja Nüganen sitä selvästi onkin yrittänyt. Koko homma saa koomiset piirteet elokuvan lopussa, kun Ahakselle annetaan tilaisuus pelastaa ystävänsä tulituksen keskeltä.

Sotaelokuvana Nimet marmoritaulussa on kehno, varsinkin kerronnan osalta. Puitteet olisivat suoneet huomattavasti paremman lopputuloksen. Viron vapaussodasta ei varmastikaan ole kovin monella katsojalla paljoakaan tietoa, joten tässä mielessä elokuva on varmasti katsomisen arvoinen. Muuten kyseessä on keskiluokkainen tai alhaisempi raina.

teksti: © 2003 Raimo Miettinen