Vaikka Yasujiro Ozu oli tehnyt pitkän uran jo ennen toista maailmansotaa, ovat vasta sodanjälkeiset elokuvat olleet hänen käyntikorttinsa eurooppalaisten elokuvankatsojien tietoisuuteen. Siitä huolimatta kesti kauan ennen kuin Ozu saavutti samanlaista arvostusta kuin länsimaissa huomattavasti paremmin tunnettu Akira Kurosawa – vuonna 1963 syöpään kuollut Ozu on suurelle yleisölle todennäköisesti edelleenkin varsin tuntematon suuruus.

Vuonna 1947 valmistunut Nagaya shinshiroku (engl. Record of a Tenement Gentleman) oli Ozun ensimmäinen näytelmäelokuva moneen vuoteen, siitä oli sota pitänyt huolen. Vaikka Ozu ei ollut rintamalle joutunutkaan, vaan oli viettänyt sota-ajan japanilaisten miehittämässä Singaporessa, ei kuuluisaa ohjaajaa käytetty edes sotadokumenttien kuvaamiseen. Siitä huolimatta hän ei ollut menettänyt hitustakaan siitä keskiluokan elämän tarkkailijan asemasta, jonka hän oli itselleen jo ennen sotaa luonut. Myös vanhat taidot olivat tallella, siitä hyvänä esimerkkinä tämä pienimuotoinen Tokion laitakaupungille sijoittuva draama.

Nagaya shinshiroku alkaa, kun ennustaja Tashiro (Chishu Ruy) löytää kadulta kodittoman pikkupojan (Hohi Aoki) ja päättää tarjota tälle yösijan ystävänsä Tamekichin (Reikichi Kawamura) luota. Tamekichi ei kuitenkaan siedä lapsia, joten poika viedään tutun lesken, Tanén (Choko Iida) huostaan. Tanékaan ei haluaisi poikaa luokseen, mutta päättää kuitenkin antaa tälle yösijan.

Seuraavana päivänä selviää, että pojan isä (Eitaro Ozawa) on puuseppä, joka on jostain syystä hylännyt lapsensa. Tané on nyt saanut pojan pysyvästi riesakseen ja tuo sen selvästi julki. Hän ei ole pojalle lainkaan ystävällinen, vaikka tämä yrittää parhaansa mukaan olla uudelle sijaisvanhemmalleen mieliksi. Mutta kun poika eräänä aamuna lähtee omille teilleen, Tané huolestuu ja alkaa etsiä tätä.

Nagaya shinshiroku on Ozulle ominaiseen tapaan aikalaiskuvaus, jonka tutkaimessa on tällä kertaa sodanjälkeisen Japanin rappiotila. Päivittäinen taistelu paremmasta elämästä ja jälleen rakentamisesta yleensäkin on tehnyt ihmisistä kylmiä ja töykeitä toisiaan kohtaan. Elämä on raskasta eikä paremmasta ole tietoa. Tässä tilanteessa yksikin virheaskel voi olla katastrofaalinen.

Erityisen vaikeat olot ovat lapsilla, varsinkin kodittomilla, joista ei tunnu välittävän kukaan. Tämän saa huomata myös tarinan pikkupoikakin, kun kaikki hänen ympärillään olevat aikuiset tekevät selväksi, ettei hänellä ole tilaa heidän elämässään. Vasta kun Tanén hyvä ystävä Kikuko (Mitsuko Yoshikawa) osoittaa pojalle inhimillisyyttä, alkaa iäkkään leskenkin kylmäkiskoisuus vähitellen hälvetä. Hän alkaa tuntea sääliä poikarukkaa kohtaan ja yrittää tarjota hänelle paremman elämän. Tanén loppupuhe tuntuu jakavan katsojat edelleen kahteen leiriin – joko sitä pidetään elokuvan tyyliin ja sanomaan sopivana tai sitten sitä pidetään liian imelänä.

Kodittoman lapsen vaikeuksista kovassa ja tunteettomassa maailmassa saisi helposti luotua täydellisesti kyynelkanavat aukaisevaa draamaa, mutta se ei ole Ozun tapaista. Vaikka aihe onkin koskettava, ei ohjaaja sorru paatokseen saati latteuksiin, joita tällaisten elokuvien kohdalla valitettavan usein näkee. Ozun toteutustapa on hillitty ja juuri tämän takia Nagaya shinshiroku on viehättävä ja koskettava draama, joka muistuttaa toivottavasti jokaista katsojaa lähimmäisenrakkauden tarpeellisuudesta.

Teksti: © 2009 Kari Glödstaf