Menneisyyden ote on 73-vuotiaan Clint Eastwoodin 24:s ohjaustyö, ja hänen parhaansa pitkiin aikoihin. Eastwood jättää urallaan neljännen kerran näyttelemisen kokonaan muille ja tyytyy ohjaamaan ja tuottamaan. Hän myös vastaa elokuvan musiikista, joka on veteraanille uusi alueenvaltaus.

Eastwoodin jättäytyminen pois elokuvasta on tällä kertaa hyvä (ja luonnollinen) asia, sillä nuorempi sukupolvi tekee loistavaa työtä kameran edessä. Eastwood puolestaan pääsee keskittymään elokuvan luotsaukseen, jonka hän tekeekin kerrassaan loistavasti.

Menneisyyden ote vie katsojan hämärien kuvien ja tunnelmien maailmaan, ja se ansaitsee kaikki ne kehut, joita niin kriitikot kuin katsojatkin ovat sille suoneet.

Elokuvan tarina sijoittuu hiljaiseen bostonilaislähiöön, jossa asuvat kolme nuorta ystävystä Jimmy (Sean Penn), Sean (Kevin Bacon) ja Dave (Tim Robbins). Eräänä päivänä, kun ystävykset pelaavat jääkiekkoa kotikadullaan, “poliisi” saapuu paikalle ja vie Daven mukanaan. Pian Dave saa huomata, ettei suinkaan ole poliisin kyydissä vaan kahden pedofiilin, jotka vangitsevat pojan neljäksi päiväksi, kunnes Dave pääsee pakenemaan.

Seuraavan kerran tapaamme ystäväkolmikon 30 vuotta myöhemmin, samoilla kotikulmilla. Aikaa on kulunut, eikä kolmikko enää pidä yhteyttä. Rikollisille teille eksynyt Jimmy on hiljattain palannut vankilasta ja omistaa nyt pienen ruokakaupan. Sean on kulkenut täysin päinvastaiseen suuntaan, ja päätynyt poliisiksi. Dave on nykyään perheellinen mies, mutta hänen olemuksestaan näkee, ettei hän koskaan toipunut kokemastaan.

Eräänä murheellisena päivänä Jimmyn 19-vuotias Katie-tytär löydetään surmattuna. Kohtalo tuo jälleen kolme lapsuuden ystävää yhteen, kun Sean määrätään tutkimaan murhaa.

Menneisyyden ote on erinomaisen taidokkaasti kudottu murhamysteeri. Oikeastaan on väärin kutsua elokuvaa “pelkäksi” murhamysteeriksi, sillä sen suurin arvo on draamassa ja henkilöhahmoissa. Ensimmäisen tunnin aikana ei oikeastaan edes päästä varsinaiseen murhan selvittelyyn, vaan keskitytään henkilöhahmojen rakentamiseen ja varsinkin Jimmyn tapaan kohdata tyttärensä kuolema. Kun murhan tutkiminen sitten nousee etualalle, paljastuu koko kuvio varsin monitahoiseksi ja kiinnostavaksi, jolloin tarina saa selkeästi uutta puhtia, vaikka Eastwood säilyttääkin rauhallisen tarkkailevan kerrontatyylinsä. Brian Helgeland tekee elämänsä tähän mennessä ehjimmän ja parhaimman käsikirjoituksen, joka on varsin uskollinen Dennis Lehanen romaanille.

Elokuvan sävy on varsin synkkä alusta loppuun. Tom Sternin tummanpuhuva mutta kaunis kuvaus antaa oman selkeän leimansa tarinalle, jota Eastwoodin oma painava musiikki tehostaa. Monia ilon tai auringonpaisteen hetkiä ei elokuvaan mahdu, sillä surmatun tytön hahmo tuntuu lepäävän varsin raskaana koko naapuruston yllä.

Kaikille henkilöhahmoille annetaan runsaasti aikaa ja tilaa, ja niinpä ne kehittyvätkin elokuvan aikana varsin täydellisesti ja esimerkillisesti. Menneisyyden ote onkin ennen kaikkea vahvojen näyttelijöiden elokuva, ja osaava pääosakolmikko tekee kerrassaan loistavaa työtä, tästä todisteena myös Robbinsin ja Pennin Oscarit.

Varsinkin Sean Penn saa ladattua rooliinsa niin vahvan tunteen, että katsojan on vaikea pysyä väliinpitämättömänä sen äärellä. Eastwood on myös löytänyt tärkeisiin sivurooleihin hyviä näyttelijöitä, kuten Laurence Fishburne sekä Eastwoodin vakiokaartiin kuuluvat Laura Linney ja Marcia Gay Harden. Ilahduttavaa on myös nähdä Eli Wallach (joka esitti Tucoa – eli Rumaa – Hyvät, pahat ja rumat -elokuvassa) tekemässä lyhyt cameo vanhana viinakaupan pitäjänä.

Menneisyyden ote on synkkä, mutta ei masentava elokuva. Sen taitavasti kudottu käsikirjoitus ja vahvat henkilöhahmot nostavat sen kirkkaasti keskitason jännärin yläpuolelle. Eastwood ei osoita minkäänlaisia lannistumisen merkkejä vanhuuden päivillään, pikemminkin päinvastoin. Menneisyyden otteen kaltainen vahva kerrontakeskeinen draama olisi itse asiassa ansainnut enemmänkin tunnustusta, mutta sen – kuten monen muunkin – kohtalona oli jäädä Taru sormusten herrasta -nimisen jyrän alle.

Teksti: © 2004 Antti Honkala