15 vuotta sitten alkunsa saanut elokuvasarja on saavuttanut trilogiatason, kun Barry Sonnenfeldin ohjaama Men in Black 3 saapuu elokuvateattereihin kymmenen vuotta edellisen jatko-osan jälkeen. Yllättävää sinänsä, että läpimädän kakkososan jälkeen MIB3 on suhteellisen viihdyttävä.

Kolmososassa näemme jälleen vanhat tutut mustiin pukeutuvat agentit, K:n (Tommy Lee Jones) ja J:n (Will Smith). Tällä kertaa J:n on matkustettava ajassa taaksepäin, aina 60-luvulle asti, estääkseen Kuussa sijaitsevasta vankilasta paenneen avaruuspahiksen Boris The Animalin (Jemaine Clement) kostosuunnitelmat.

On nimittäin K:n syytä, että Borikselta puuttuu käsi, niinpä Boris haluaa matkustaa menneisyyteen ja tappaa nuoren K:n (Josh Brolin) ennen kuin hänen kätensä on mennyttä. J:n tehtävä on estää tämä. Siinä sivussa on jälleen panoksena maapallon tulevaisuus.

Alkuperäinen Men in Black oli merkityksetöntä, mutta suhteellisen viihdyttävää suuren luokan elokuvaviihdettä. Jatko-osa oli järkyttävän huono ja täysin turha. Kolmatta osaa ei voi sanoa sen tarpeellisemmaksi, mutta tällä kertaa koko sirkus saavuttaa sentään ykkösosan viihteellisyyden. Nyt henkilöhahmotkin saavat luvan hieman kehittyä – mikäli se jotakuta kiinnostaa.

Edes aikamatkustuksen ympärille kehitetty juonikaan ei ole täysin vailla kiinnostavuutta. On hauskaa päästä seuraamaan esimerkiksi vuonna 1969 avaruuteen lähetetyn Apollo 11 -avaruusraketin lähtöhetkiä ja sen taustalla tapahtuvaa myllerrystä.

CGI-luomukset ovat tälläkin kertaa asian ydin: lähes kaikkea valkokankaalla leimaa tietokonemainen epärealistisuus. Silti mukaan mahtuu joitain vaikuttaviakin kohtauksia. Esimerkiksi J:n hyppy pilvenpiirtäjän katolta näyttää huimalta.

Pääosissa Will Smith ja Tommy Lee Jones jatkavat siitä mihin kymmenen vuotta sitten jäivät. Uusina tulokkaina nähdään Josh Brolin, mainio Michael Stuhlbarg arvoituksellisena avaruusolentona, ja Emma Thomson agenttien esimiehenä.

MIB3 on kuvattu ajan hengessä kolmiulotteisena. Se mikä voitetaan parissa pikkunätissä kikassa, hävitään hämärässä kuvassa ja rasittavissa laseissa.

Teksti: © 2012 Antti Honkala