Martha Marcy May Marlene

Martha Marcy May Marlene (2011)

| DVD
  • 4

Herkkä elokuva kertoo Marthan kivuliaasta irrottautumisesta tiukasta yhteisöstä.

julkaistu 2012-06-26 / päivitetty 28.06. klo 21:09

KUVA 3

Sarah Paulson, Hugh Dancy
Sarah Paulson, Hugh Dancy 

KUVA 2

John Hawkes, Elizabeth Olsen
John Hawkes, Elizabeth Olsen 

KUVA 1

Elizabeth Olsen, Sarah Paulson
Elizabeth Olsen, Sarah Paulson 

Martha Marcy May Marlene

Ohjaus Sean Durkin
Näyttelijät Elizabeth Olsen, Sarah Paulson, John Hawkes, Hugh Dancy
Maa Yhdysvallat
Pituus 101 min
Ikäraja 16 vuotta
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Aikarakenteeltaan erikoinen Martha Marcy May Marlene on kurkistus lahkosta pakenevan Marthan elämään. Elokuva kertoo Marthan irrottautumisesta hienovaraisesti, mutta jättää paljastamatta kaiken mitä tapahtui ennen ja jälkeen sitä lyhyttä hetkeä, jonka kamerat seuraavat tapahtumia.

Ensisilmäyksellä yhteisö, johon Martha (Elizabeth Olsen) saapuu, on kuin ulkoisen yhteiskunnan normeista riisuttu vapaa hippikoti. Yhteisön säännöt ovat kuitenkin tiukat ja vapaaehtoisuus vain näennäistä. Tulijat saavat uuden nimen ja heidät sidotaan kiinni rikolliseen kuvioon tekemällä heidät osallisiksi vääryydestä. Jos tässä lahkossa on jotain uskonnollista, kiinnittyy se kaikki henkilökulttiin johtaja Patrickin (John Hawkes) ympärillä. Marthasta tulee Marcy May.

Elokuvan kiinnostavampi puolisko kysyy, onko Marcy Maysta enää Marthaksi. Martha pakenee lahkosta siskonsa Lucyn (Sarah Paulson) luokse, muttei suostu kertomaan, missä on ollut. Sisko tai varsinkaan tämän mies eivät ymmärrä, miksi vieraan poikaystävän luona viipynyt pikkusisko käyttäytyy kummallisesti. Martha taas ei osaa päästää irti lahkon opeista tai pelostaan, että joku lahko jäsenistä on tulossa hakemaan hänet takaisin. Toisaalta koko elokuvan ajan katsojat istuvat jännittyneinä; ehkä Marthan pelko ei olekaan turha.

Elokuvan aikarakenteessa Marthan liittyminen ja irrottautuminen lahkosta sekoittuvat toisiinsa. Siirtymät entisen ja nykyisen välillä on toteutettu kekseliäästi. Martha sukeltaa järveen siskonsa mökillä, mutta pienikin ärsyke nostaa hänet pintaan painajaistensa lahkossa.

Kokonaisuudessaan Martha Marcy May Marlene on vangitseva. Vaikka elokuva on ennemmin hetken tunnelmakuvaus kuin kokonainen tarina, Elizabeth Olsen tekee viattomana ja vainoharhaisena Marthana niin hienon roolityön, ettei tarinan vajavaisuutta juurikaan huomaa.

Lahkoja ja niistä irrottautumista on käsitelty ilman tirkistelymentaliteettia varsin vähän. Suppean teatterilevityksen jälkeen Martha Marcy May Marlenen voi onneksi nähdä nyt kotona.

DVD: FS Filmin julkaisussa ääniraitana Dolby Digital 5.1 ja kuvana anamorfinen laajakuva kuvasuhteella 1.85:1

Teksti © 2012 Tuija Pyhäranta

Seuraa meitä

PINNALLA

Ellar Coltrane ja Ethan Hawke, vuosi yksitoista

Boyhood

Jussi Toivola | 07.10.

Mykistävän kaunis Boyhood lukeutuu 2000-luvun upeimpiin elokuvasaavutuksiin.

Lue lisää »
Roskajoukko vaatii oikeuksia

Snowpiercer

Aleksi Salonen | Blu-ray | 25.09.

Luokkayhteiskunnan paluu ja vallankumous ovat Joon-ho Bongin B-dystopian polttoainetta.

Lue lisää »
Mia Wasikowska

Tracks

Aleksi Salonen | 09.10.

Aavikkoelokuvassa soisi tuntevan hiekan silmissään ja lantiolla hiertävän vyön.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Anneli Auer sellissään.

Ulvilan murhamysteeri

Filmgoer.fi | 30.09.

Ulvilan murhamysteeri on ohjaajansa paras; provokatiivinen, pelottava ja ällistyttävä elokuva.

Lue lisää »
Daniel Auteuil ja Richard Berry

Viiltävä totuus

Aleksi Salonen | 29.08.

Pysähtyneen porvarismiehen elämään sujuttautuu nainen, jonka pakkomielteisyys saa jotain liikkeelle.

Lue lisää »
Chloe Grace Moretz

Jos vielä jään

Kreeta Korhola | 04.09.

Kyynelkanavia rasittava fantasiadraama jatkaa poikkeuksellisen vahvaa teinielokuvien putkea.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

Bryan Cranston ja Aaron Taylor-Johnson

Godzilla

Kreeta Korhola | Blu-ray | 25.09.

Legendaarinen hirmulisko tekee mahtavan paluun Gareth Edwardsin 3D-spektaakkelissa.

Lue lisää »
Roskajoukko vaatii oikeuksia

Snowpiercer

Aleksi Salonen | Blu-ray | 25.09.

Luokkayhteiskunnan paluu ja vallankumous ovat Joon-ho Bongin B-dystopian polttoainetta.

Lue lisää »

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Seuraa meitä

Seuraa Filmgoeria Facebookissa
Seuraa Filmgoeria Twitterissä
Tilaa Filmgoerin sisältö RSS-syötteenä
Tsekkaa myös toimituksen leikekirja
Filmgoer Youtubessa

PARASTA JUURI NYT


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Antti Honkala

VASTAAVA TOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Marjo Eskola, Jussi Toivola

SEURAA MEITÄ

Filmgoer RY 1999–2014
ISSN 1798-7202