Magic Mike

Magic Mike (2012)

  • 3

Magic Mike on taitavasti tehty viihde-elokuva.

julkaistu 2012-09-05 / päivitetty 17.09. klo 14:02

KUVA 1

Alex Pettyfer, Matthew McConaughey, Channing Tatum
Alex Pettyfer, Matthew McConaughey, Channing Tatum  

Magic Mike

Ohjaus Steven Soderbergh
Näyttelijät Channing Tatum, Alex Pettyfer, Matthew McConaughey, Cody Horn, Olivia Munn
Maa Yhdysvallat
Pituus 110 min
Ikäraja 12
Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Mike (Channing Tatum) on strippari, vaikka oikeastaan haluaisi olla puuseppä. Luottotietonsa menettäneelle lainan saaminen on kuitenkin hankalaa, ja strippaus sopivan helppo keino kerätä kasaan yrityksen perustamiseen vaadittava pohjakassa. Rakennustyömaalta matkaan tarttuu 19-vuotias Kid (Alex Pettyfer), joka puolestaan ei tiedä mitä haluaa. Toiselle miehistä elokuva on kasvutarina, toiselle ei niinkään.

Tarinaa elokuvan alkupuoliskolla on vain juuri ja juuri riittävästi oikeuttamaan pitkät striptease-kohtaukset. Ja mikäs niitä katsellessa, Step up -tanssielokuvista tuttu Tatum ja Pettyfer seuranaan mm. Matthew McConaughey ja Joe Mangianello ovat sekä karismaattisempia että taitavampia esiintyjiä kuin keskimääräiseltä stripparilta on lupa odottaa. Tanssille tilaa ja aikaa antavasta kuvauksesta on vastannut ohjaaja Steven Soderbergh.

Lopussa tarinakin tiivistyy niin, että elokuva tarjoaa paitsi kauniita kuvia myös sisältöä. Taitavasti ja huolella tehdyn viihteen yläpuolelle Macig Mike ei kuitenkaan nouse.

Teksti 2012: Tuija Pyhäranta

Seuraa meitä

PINNALLA

007 No Time to Die

| 29.09.

Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.

Lue lisää »

Free Guy

| 10.08.

Kesän todellisessa yllättäjässä pelimies kyllästyy vähäpätöiseen sivurooliin.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

The Ice Road

| 26.08.

Vaikka jää pettää rekkakuski-Neesonin rutiininomaisen toimintatrillerin alta, vihainen harmaakarhu ei osoita hiipumisen merkkejä.

Lue lisää »

Ole niin kiltti, älä rakasta häntä

| 03.09.

Säädyllisen siirappisessa murhenäytelmässä toimittaja löytää kiihkeästä romanssista kertovan kirjeen ja rakastuu.

Lue lisää »

Sokea mies joka ei halunnut nähdä Titanicia

| 21.09.

Sokea ja sosiaalisesti eristynyt cinefiili rullaa oman elämänsä kasarisankarina hakemaan höttöisen hattaran sijaan aitoa läheisyyttä.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

Luetuimmat – 12KK

Caleb Landry Jones ja Henry Hughes

The Outpost Lue arvio »

Gerard Butler

Greenland Lue arvio »

Russell Crowe

Rattiraivo Lue arvio »

Gugu Mbatha-Raw ja Gemma Arterton

Kesämaa Lue arvio »

Devin France

Wendy Lue arvio »

Inja Zalta, Emilia Ares ja Ronen Rubinstein

Follow Me Lue arvio »

Josephine Langford ja Hero Fiennes Tiffin

After We Collided Lue arvio »

Ellen Hollman

Army of One Lue arvio »

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2021
ISSN 1798-7202