Uusperhe törmää miehen uusnatsiyhteisöön Dome Karukosken kristillisessä rasismikuvassa.
Vankilan jälkeen Teppo (Peter Franzén) on jo hieman eriytynyt uusnatsiporukastaan, joka tarjosi yhteenkuuluvuutta ja omanarvontuntoa. Pian hänelle selviää, että uudella heilalla Sarilla (Laura Birn) on väärän värinen poika (Yusufa Sidibeh) ja Sarille että Teppo on rasisti. Sitä kautta Dome Karukosken ohjaama ja Aleksi Bardyn käsikirjoittama Leijonasydän käsittelee suomalaista muukalaisvihaa.
Käsikirjoitus purkaa neonatsiaatetta kunnian kautta. Tepolle se on niin tärkeää, että hän päättää pitää huolta uudesta perheestä, vaikka poika on “neekeri”. Perimmäisten arvojen esiin kaivaminen on oivaltava avaus, yritys nähdä vääristynyttä hyvää rasismin pahuuden takana.
Rasismi on kuitenkin vaikea aihe viihde-elokuvalle. Ei saisi olla raskas. Hahmojen tulisi olla samastuttavia. Kotimaisessa elokuvassa tuntuisi myös elävän vanhastaan oletus, että joko hammas irvessä synkkää perhehelvettiä tai kieli poskessa vähän läskiksi. Leijonasydämen ratkaisu on hyppiä viivan molemmin puolin.
Komediaa: yhdet perheenisät lähtevät poikien koulukahnauksen jälkeen noin vain turpakäräjille. Melodraamaa: Rhamadhanin biologinen isä (Jani Toivola) ei uskottavasti istuisi Sarin ex-puolisoksi, mutta hahmo on kerronallisesti käyttökelpoinen, kun itsevarmuutta uhkuva menestyjä laittaa Tepon pikkuveli Harrille (Jasper Pääkkönen) luun kurkkuun. Harri hakee sisältä kranaatin.
Bardyn tapa kirjoittaa elää näistä törmäytyksistä. Parhaasta taide-elokuvasta niitä erottaa rakennetun oloinen luonne. Kolmaskin polku olisi olemassa. Malliesimerkiksi käy Luihin ja ytimiin. Keveys ei siinä tarkoita pilailua eikä vakavuus alleviivattuja ääritekoja. Viime vuoden kärkiin kuulunut ranskalaisdraama on toki elokuvantekemisen mestariluokkaa.
Franzénin valinta pääosaan, joka on myös alusta alkaen kirjoitettu ryhmänsä selväpäisimmäksi herättää ajatuksen, että Teppo on eksynyt väärään porukkaan, ei ole oikea rasisti. Ongelma syntyykin sisäisen sijaan uuden ja vanhan vastuun, “isänmaan puolustamisen” ja isyyden roolien sovittamattomuudesta.
Realismin ja tunnelman tasaisuuden menettämisen hinnalla ostetaan suuria, vaikuttavia kontrasteja. Väkivaltainen, väärä ylpeys ja johtajuus vaihtuu Tepossa väkivallattomaan vastarintaan. Viholliskuville rakennettu, tutkimatta jäänyt räjähtävä yhteisöllisyys vaihtuu harkittuun, pienen mittakaavan vastuullisuuteen. Itsekeskeinen kunnia sulaa lähimmäisenrakkaudeksi. Elokuvantekijät tarjoavat Tepon hahmossa pelastavaa, kristillissävyistä ikonia.
Lisämateriaali:
● Kommenttraita: Dome Karukoski ja Aleksi Bardy
● Poistetut kohtaukset ohjaajan kommenteilla
● RAY yhteispeli -lyhytelokuva ja making of
● Elokuvan hetki 1 & 2
● Kameran Takana
● Elokuvan trailerit
Teksti: 2013 Aleksi Salonen
Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2013 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA