Aki Kaurismäen elegantti ja ajankohtainen satu antaa kasvot köyhyydestä Eurooppaan pyrkiville. Humaani draama on myös kuvaus vähempiosaisten solidaarisuudesta ja maailmasta jossa oikeus vielä toisinaan toteutuu.

Marcel Marx (André Wilms) on kengänkiillottaja Le Havren satamakaupungissa. Satamasta löytyy kontillinen pakolaisia. Ainoana nuori poika (Blondin Miguel) pääsee livahtamaan kaupunkiin. Marx tapaa pojan vyötäröään myöten vedessä, viranomaisilta piilottelemassa.

Apua on annettava, vaikka syöpä pakottaa vaimon (Kati Outinen) sairaalaan, eikä rahaa tahdo riittää. Vaikkei köyhyyden kokemus ole jalo, on elokuvantekijän oikeus ja kunnia näyttää sen pelkistetty pyyteettömyys. Vain köyhä ymmärtää todella toista kurjaa.

Valtio on olemassa etääntyneiden poliitikkojen ja ankarien maahanmuuttolakien, kasvottomien byrokraattien, rynnäkkökiväärein varustautuneiden erikoispoliisien kautta. Heidän, jotka eivät katso tekojensa kohteita silmiin.

Säilytyskeskuksiin vangittavat pakolaiset, Calais’ssa hajotettavan pakolaisleirin jälkeenjääneet, he saavat lausua äänettömän vastalauseensa elokuvan avainotoksissa, lyhyissä kuvissa linnoitus-Eurooppaan päässeiden kasvoista. Näissä hetkissä Le Havre on koskettavimmillaan.

Kaurismäki on askeettinen essentialisti. Timo Peltosen kuvissa on pellkistettyä kauneutta, mutta niissä viipyillään harvoin pitkään. Loistokkuuden välttelyssä tyyli on Bressonille sukua.

Nostalginen väripaletti ja tarkkaan hiottu miljöö luovat toisaalta satumaisia vaikutelmia. Jopa, kun rikkoutunut rakkaus korjautuu, syttyy paikalle spotti. Eino-Juhani Rautavaaran dramaattinen Apotheosis soi harkitusti muutamalla hetkellä, voimallisesti juuri kontrastin vuoksi.

Satumainen on myös asioiden lopullinen järjestys, kaksinkertaisen onnellinen ja kohtaloa myöten moraalinen. Se värähtelee kuitenkin surumielisesti arvoiltaan koventuvan Euroopan todellisuuden kanssa.

Teksti: © 2011 Aleksi Salonen

Le Havren Suomen ensi-ilta (Youtube)
Le Havre sai ensiesityksen Sodankylän elokuvajuhlilla. Lue raportti »