Ymmärrän sen mitä Iltalehden toimittaja on tarkoittanut, kun on kirjoittanut arvostelussa, että “Brittikomedian voittokulku jatkuu…”, vaikkakaan en aivan täysin. Ymmärrän senkin, että brittiläinen elokuva saa tuulta siipiensä alle Laululinnun (Little Voice, 1998 Iso-Britania) ansiosta, mutta en väittäisi Laululintua puhtaaksi komediaksi. Elokuvassa on paljon kekseliäitä oivalluksia (ja myös klisheisiä pätkiä), mutta pääasiallisesti tämä on kuitenkin vaikuttavaa dramatiikkaa.

Mark Hermanin elokuva Laululintu kerää ympärille hyviä näyttelijöitä (Jane Horrocks, Brenda Blethy) ja hyviä ja tunnettuja näyttelijöitä (Michael Caine ja Ewan McGregor). Joten taas kerran brittiläinen elokuva vaikuttaa näyttelijäsuorituksillaan. Eipä käy kuitenkaan haukkumaan käsikirjoitusta, joka on myös onnistunut.

Päähenkilö, LL (Jane Horrocks) on hiljainen ja kuollutta isäänsä kunnioittava 3-kymppinen äitinsä luona asuva nainen. LL tai Laululintu laulaa isälleen Marilyn Monroen, Judy Garlandin ja Billie Holidayn lauluja näiden äänellä. Päivittäiseen elämään kuuluu juuri pelkästään tämä kaunis laulaminen. Alakerrassa asuva äiti viettää myöskin lähes yhtä yksitoikkoista elämää, vaikkakin itse ei sitä tiedostakaan kunnolla. LL:n äiti yrittää pakolla päästä suurempiin piireihin ja saada miestä itselleen tyrkyttämällä itseään mm. paikalliselle managerille, Ray Saylle (Michael Gaine, Kultainen Maapallo miespääosasta), joka kuulee myöhemmin LL:n laulun. Managerina hän järjestää tälle keikan baariin, mutta ongelmaksi nousee Laululinnun halu laulaa vain isälleen, joka on kuollut.

Ideaksi nousee se miten paljon nähdään vaivaa saada kunnioitusta ja julkisuutta. Tässä tapauksessa ainoa, jolla on todellinen mahdollisuus nousta tähdeksi ei haluakaan sitä. Joten muiden suunnitelma saavat pahemman kerran mutkia matkaan.

Mark Hermanin ohjaus imee lähes ensi metreiltä katsojansa mukaan. Se imee komediallisella voimallaan, mutta erityisesti sen tavalla käsitellä ihmiskohtaloita. Lähes jokainen näyttelijä tekee varmaa työtä, joista Ewan McGregorin (Trainspotting, Velvet Goldmine, Pimeän Uhka) osuus ei jää huonoimmaksi. Lisäksi elokuvan poikkeava loppu tuo plussa pisteitä. Kyllä tästä entisestä merivaltakunnasta tulee vielä jotain hyvääkin.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen