Kukapa peräpohjanmaalainen jannu ei olisi ollut naama virneessä, kun pääsi 1996 ensimmäisiä kertoja liikuttelemaan Lara Croftin hyvin muotoiltua kroppaa. Tiukka hihaton t-paita, lahkeettomat shortsit, joiden alla mallinvartalo, ja tämä kaikki muutaman sormen näpyttelyn päässä. Kesän 2001 hitti Lara Croft: Tomb Raiderin (a.k.a. Tomb Raider, 2001 Yhdysvallat, Iso-Britania, Saksa, Japani) ohjaaja Simon West, muistetaan lentokonetragedia Con Airista, hankki itselleen oikeudet ohjata Tomb Raider -tietokonepeliin pohjautuvan elokuvan, jonka pääosassa taituroisi tietenkin Lara Croft.

Pitkään saatiin odottaa ennen kuin elokuva ehti Suomeen ensi-iltaan. Pääosaesittäjän valinta ei arvatenkaan ollut helppoa, Jennifer Lopez taisi tippua liian korkean työsopimuksen takia, eikä ulkoinen olemus vastaa aivan niin hyvin mitä pääosan saaneen Angelina Jolien (Oscar palkittu elokuvasta Vuosi nuoruudestani).

Tietokonepelin siirtäminen kankaalle käy helposti, sillä pelivalmistajat ovat jo tottuneet pelejään valmistaessaan tekemään niihin elokuvamaisia introja. Niissä usein jopa esiintyvät aidot näyttelijät. Tietokonepelit ovat myös juonellisesti yksioikoisempia, ampumista ja autolla kaahailua. Juonet sisältävät korkeintaan prinsessan pelastamista ja tavaroiden keräämistä. Elokuva Lara Croft: Tomb Raider sisältää juuri pelastamista, maailman pelastamista ja keräilyä, mystisen aikakolmion palasien.

Neiti Croft asuu isältään perimässä aristokraattisessa kartanossa, jossa neiti harrastaa mm. Bachin tahdissa benji-naruilla heilumista ja päätöntä kaahailua Lontoon Tower Bridgellä. Tylsän päivän pelastaa salaholvista löytynyt mystinen ja esihistoriallinen pöytäkello. Kellon sisältä paljastuu erikoinen avain, joka pystyy antamaan omistajalleen ajanmahdin. Manfred Powell (Iain Glen) saa kuulla löydöstä ja pian Croftin kotona vierailee sotilasjoukko varastamassa avaimen. Laran sydän sanoo: “Pelasta maailma!”

Simon Westin ohjaus on yhtä kyytiä lähes pelkkää toimintaa. Elementit vaihtuvat, ajetaan moottoripyörällä, koirareellä, sukelletaan ja ammutaan aivan tolkuttomasti. Seikkailuelokuvana Tomb Raider ei sisällä niinkään autoilla kaahailua kaupungin kaduilla , vaan viidakoissa rypemistä ja arktisilla erämailla samoilua. Miljöö tuo mieleen tietenkin Indian Jones -elokuvat, jotka ovatkin olleet esikuvana koko elokuvalle, paikoin Tomb Raider ironisoi itseään tässä asiassa.

Toimintajaksot ovat tuotettu pääasiallisesti ilman tietokonetehosteita (tai itse en ainakaan huomannut niitä). Lara Croftin liikkeitä on jäljitelty, ja peliä runsaammin pelannut ystäväni mainitsikin useaan kertaan pieniä yksityiskohtaisia liikesarjoja. Angelina Jolie on tehnyt fyysisesti rankat osuudet itse. Tietokonepelin idea ei ole kuitenkaan säilynyt filmille asti, vaan Lara Croft: Tomb Raider muistuttaa tyypillistä hollywood-krääsää. Tässä mielessä elokuva ei ole yhtään sen katsottavampi mitä John Woon viimevuotinen M:I-2. Angelina Jolien olemus saattaa hiukan kohottaa tapahtumien kulkua.

Elokuva on odotetusti kiihkeä tempoinen toimintafilkka, jonka pääosassa keikkuu poikkeuksellisesti nainen. Mitä se sitten merkitsee on minun aivan turha pohdiskella. Olkoon Croft sitten esikuvana tuleville girl power -teineille tai ultrafeministeille elokuvassa se kiihottaa vain miehistä persoonaa. Ohjaaja West on selkeästi tuonut elokuvaansa paljon toiminnallisesti uutta atmosfääriä. 101 minuuttia ei sitten tuntunut aivan niin pitkältä mitä aluksi pelkäsin.

teksti: © 2001 Raimo Miettinen