Filosofisimman eurooppalaisen ohjaajan, Krzysztof Kieslowskin, kuoltua elokuvamaailma on kipeästi hakenut itselleen filosofisien ja eettisten elokuvien tekijöitä. Moraalin ja etiikan pohdiskelijoita on tullut esiin, koska ilmeisesti aikakautenamme heille on tarvetta. Muutamia ohjaajia, joiden töissä paistaa vahva filosofinen perusta on mm. Michael Haneke, Caspar Noe, Lars von Trier ja Abbas Kiarostami. Tähän tähtiohjaajien joukkoon kuuluvat vielä viime vuonna Sodankylän elokuvajuhlilla vierailleet Dardennen veljekset, joiden elokuvat ovat pieniä tutkielmia työläisten ja köyhälistön arjesta ja moraalisista ristiriidoista.

Lapsi (L`Enfant, 2005 Ranska, Belgia) kertoo köyhän nuoren parin, Brunon ja Sonian, tarinan. Kituutellen pari elää köyhyysrajan alapuolella, elättäen itsensä sosiaaliturvalla ja Brunon varastetun tavaran kaupalla. Uuden vastasyntyneen mukana tulevat uudet tarpeet, minkä seurauksena Bruno päättää tehdä varasuransa uhkarohkeimman kaupan ja myydä heidän pikku Jimmynsä.

Pääosanesittäjät antavat loistavan suorituksen nuorena ja hieman keskenkasvuisena pariskuntana. Kuitenkin Jérémie Renier, joka nousi maineeseen Dardennejen Lupaus-elokuvan jälkeen, varastaa huomion täysin. Jo lapsinäyttelijänä Lupauksessa Renierillä oli käsittämätöntä rentoutta ja aitoutta, jota formalistinen tekniikka ei ole vieläkään pilannut. Kaikkein nautittavimmat kohdat elokuvassa syntyvät Renierin leikittelevästä suorituksesta, esimerkiksi kohtauksesta, jossa hän alkaa lapsekkaasti lyömään kepillä vettä.

Kuvaus on kohtalaisen maltillista ja minimaalista, pysyen pitkään Brunossa ja tarkkaillen hänen puuhiaan. Kuvaus on jälleen Dardenneille tyypillisesti rosoista ja alati muuttuvaa, vaikka kuitenkin staattisempaa, kuin Dardennejen aikaisemmissa elokuvissa. Kuvakokoa on ymmärrettävästi laajennettu, sillä keskiössä on koko perhe, eikä pelkästään yksi henkilö kuten Pojassa tai Rosettassa.

Dardennejen tuotannossa Lapsi on samaa sarjaa Lupauksen ja Rosettan kanssa. Tyylipuhtainta elokuvaa, mitä he ovat tehneet, edustaa ehkä eniten vuonna 2002 valmistunut Poika (L’Fils), tyypillisine alku–keskikohta–loppu –rakenteineen. Muut kolme elokuvaa ovat enemmänkin elokuvan muotoon puettuja moraaliesseitä. Lapsikin toki hyödyntää draaman kaarta hyvin voimakkaasti, mutta kyseessä on enemmänkin antropologinen tutkielma miehisestä kyvyttömyydestä aikuistua.

Elokuva voitti viime vuonna Dardennen veljeksille jo toisen Kultaisen Palmunsa. Ensimmäisen he voittivat Rosettasta, joka kertoo alkoholistiäidistään huolehtivasta tytöstä ja jälleen kerran Rosettan kohtaamista moraaliristiriidoista. Lapsi on näin ollen vahva osa Dardennejen tuotannon jatkumoa. Se on moraalinen, kysymyksiä herättävä, mutta kuitenkin se olisi voinut olla Rosettan tavoin riipaisevampi. Ihmisiä on ravisteltava. Ei auta, että heitä tönii, heidän tarvitsee pudota penkeiltään.

teksti: © 2006 Otto Kylmälä