Lapin kullan kimallus (1999 Suomi) tuo mieleen kokonaisuutena jonkin suuren eepoksen, joka kertoo juuri näistä kullankaivajista. Välillä Lindman liikkuttelee kameraansa hitaanpuoleisesti kuvatessaan luonnon muotoja.

Juttu menee näin, että oululaiselle Nils Lepistölle (Pirkka-Pekka Petelius, Sokkotanssi) tullaan tyrkyttämään karttaa, jossa X:n paikalla pitäisi olla kultaa. Muutenkin vilpitön mies, kun Nils on niin hän ottaa asian todesta ja lähtee näyttämään karttaa kaverilleen, Jakob Ervastille (Vesa Vierikko). Ervast ei täysin usko kartan alkuperää, mutta luo kuitenkin mieleensä kultahiput ja vaskoolin. Miehet päättävät lähteä lopputalvesta kohti Tenoa ja matkan varrella sattuu kaikenlaista, jolloin Åke Lidman käyttää tilaisuutta esitelläkseen päähenkilöt syvemmin. Kun sitten ensimmäiset kultagrammat löytyvät ja kaverukset rakentavat rännin työnsä helpottamiseksi onkin joku jo tietoinen kultalöydöstä. Ervast ja Lepistö lähtevät ilmoittamaan aluevaltauksesta, ensin kärttyisen ja juonnittelevan viranomaisen Kondradin (Lasse Pöysti, Tuntematon sotilas) luokse ja sen jälkeen vielä Ouluun, jotta alueesta tulisi virallinen. Pettymykseksi miehet saavat kuulla, että alue onkin juuri päivää aikaisemmin vallattu tälle Kondradille. Ja myöhemmin, kun Nils Lepistö humalapäissään sattuu mainitsemaan omasta kultalöydöstään alkaa Lappiin ryntäys, vaikkakin Klondikea pienempi.

Tämän jälkeen elokuva seurailee runsasta näyttelikaartia, kuitenkin ollen perehtymättä suuremmin heihin. Lasse Mårtenssonin tekemä voimakas musiikki ja välillä kuvan pysähtyminen hienoon lumen muodostamaan kuvioon saattaa vanhemman ihmisen mielessä tehdä nannaa, mutta eipä omani. Lindman on pystynyt luomaan uskottavan 1800-luvun lopun tunnelman, jossa myös hautaustilaisuus oli vaikuttava, ainakin puvut.

Ison näyttelijä- tai paremminkin ison roolijakauman takia elokuva ei pysty keskittymään sivuhenkilöihin kuin pinalta raapaisun verran. Välillä filmi jättää myös päähenkilöt sivuun useiksi minuuteiksi.

Elokuva venyy selkeästi, kaikki kohtaukset ollaan tehty hiukan hitaammiksi, ehkä pyrkien saamaan se vanhanajan tunnelma. Elokuva ei paljoa vitsaile eikä esitä nopeita kohtauksia, vain dramaattinen “lauttaretki” kosken läpi. Varmaa voi olla siitä ettei tämä filmi tule olemaan ainakaan nuoremman yleisön haikailema, mutta iäkkäämpi voi sitten halutakin tästä vaikka minisarjan televisoon.

teksti: © 1999 Raimo Miettinen