Dokumentin arvoinen jalkapalloilija ei saa arvoistaan dokumenttia.
Jari Litmanen on eittämättä Suomen urheiluhistorian suurnimi ja maan alati verestävien jalkapallohaavojen oiva sidetarve. Onkin aika latistavaa, että Arto Koskisen dokumentti inspiroivasta hahmosta latistuu ylipitkäksi sairaskertomukseksi, jonka toinen puoliaika pelataan mutaisella kentällä.
Koskisen ja Mika Kaurismäen käsikirjoituksen suhde kohteeseensa on ambivalentti. Patsaanjulkistamisesta ja urheilullisista sankariteoista alkava dokumentti katsoo Litmasta ihaillen, mutta dramaturgisesti tylsä jako ensimmäiseen ja toiseen puoliaikaan sekä jälkimmäisen lähes masentava paneutuminen uran pitkään hiipumiseen puhuvat toista kieltä.
Ilmiömäinen formulakuvaus Senna asetti urheiludokumentin riman omaan korkeuteensa. Vaikka merkillisen vivahteikas todellisuus sitä auttoi, olisi Koskinen hyötynyt dokumentin opeista.
Sennassa kisataltiointeja käytetään runsaasti. Urheilun luontaista jännnitystä vivutaan kankaalle kaikin keinoin. Psykologisia jännitteitä korostetaan, lajin slangia ja pönötystä vältettään. Formula-autoilua vierastavakin imeytyy mukaan.
Kuningas Litmasessa taas parhaat hetket lähes hukataan, 90-luvun alusta sen puolivälin huippuhetkiin siirrytään liian vähin ottelukuvin. Ajax-vuosien jännittävien vaiheiden toivoisi sieppaavan dokumentista valtaosan, niitä on mukava elää uudelleen valkokankaalta.
Jokin kuitenkin ajaa tekijät kampaamaan uran hetki hetkeltä, alusta loppuun. Jos siinä on haluttu olla huippu-urheilun karulle todellisuudelle uskollisia, pitäisi toteutuksen jotenkin kompensoida. Televisiotyylinen haastattelukierros kertoo 90-luvun lopulta alkaneista epäonnisista siirroista ja loukkaantumisista vuolaasti, kyllästymiseen asti. Pituutta on tällaisenaan kymmeniä minuutteja liikaa.
Nimihenkilö on itse kiitollinen kuvattava, hioutuneessa jäyhyydessään karismaattinen hahmo. Vanhat valmentajat ja kollegat puhuvat kunnioittaen, mutta etäisesti, ehkä myös englannin kielen välissäolon vuoksi. Litmasen poikkeuksellista pelinäkemystä olisi voitu havainnollistaa paremmin juuri ottelumateriaalin avulla.
Tekijöiltä olisi vaadittu enemmän valintoja. Aikarakennetta olisi voitu rikkoa rohkeammin tai keskittyä tiettyihin hetkiin urassa. Päälimmäinen tunne suurta pelinlukijaa kohtaan lähestyy dokumentin lopulla jo sääliä. Sitä Litmanen, dokumentinkin mukaan Suomessa aliarvostettu, mutta lähes kaiken saavuttanut palloilija tuskin tarvitsee. Se on myös kaukana elokuvan nimestä, jota ei kai sentään ole tarkoitettu sarkastiseksi.
Lisämateriaaleina koosteet Suomi on niin ihana, Lahti, Litti ja Mane, Patsaan paljastus 10.10.2010, Kuningas työnsä äärellä, Kuningas palaa kotiin – Amsterdam, De Meer, Jarien kohtaaminen, Ajax-legendat muistelevat, Maailman tähdet ja Jari, Tour De Malmö ja On vain yksi Kuningas – maalikooste.
Teksti: 2012 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA