Kultainen hansikas

Der Goldene Handschuh (2019)

  • 4

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

julkaistu 2019-11-19 / päivitetty 20.11. klo 22:10

KUVA 3

Jonas Dassler
Jonas Dassler 

KUVA 2

Margarete Tiesel ja Jonas Dassler
Margarete Tiesel ja Jonas Dassler 

KUVA 1

Jonas Dassler
Jonas Dassler 

Kultainen hansikas

Lisätietoja IMDb / Kuvien ©

Katsojalle tai lukijalle eettisistä pohdinnoista vastuuta jättävät true crime -tarinat trendaavat yksilöstä kiinnostuneessa someyhteiskunnassa nyt isosti, mutta puistattavan hankala pala, Fatih Akinin groteski, caligulamaisen pikimustan huumorin sarjamurhaajaraina Kultainen hansikas on polaarisuudessaan silti vaikea sulateltavaksi, saati sitten suositeltavaksi. Harva näet halajaa tulla pyöritellyksi sianpaskassa ja tuikatuksi tuleen, sillä sellaisen tunteen Heinz Strunkin samannimiseen palkintokirjaan (2016) perustuva elokuvallinen bajamaja kroppaan päällimmäisenä tartuttaa: pakottavan tarpeen puunata sielu puhtaaksi 110 minuutin iljettävän moniaistisesta mätänemisinfernosta.

Saksanturkkilainen ohjaaja nauttii kansainvälistä mainetta poliittisesti latautuneiden draamojen ja trillerien rajuna, säälimättömänä genretekijänä, joka ei inhimillisen pahuuden syvimpiä mutapohjia pöyhiessään paljon kohuja ja gaalavieraiden ulosmarsseja kavahda. Parhaan vieraskielisen elokuvan Golden Globella 2018 palkitun In the Faden intensiivisen ja riipaisevan kostoretken jälkeen Kultainen hansikas livauttaa limaisen litsarin päin pläsiä. Uransa huipulla paistatteleva Akin palaa Rainer Werner Fassbinder johtotähtenään lapsuutensa kotikulmille Hampurin punaisten lyhtyjen alueelle, jossa Fritz Honka surmasi 70-luvulla ainakin neljä ikäloppua prostituoitua.

Hollywood-komistuksen velmua hymyä ja vakuumipakatun varren alla väreileviä rintalihaksia komedioissa vilauttelevan Zac Efronin valikoituminen Ted Bundyn rooliin herätti alkuvuodesta huolta sarjamurhaajien seksualisoinnista Netflixin Extremely Wicked, Shockingly Evil and Vile -elokuvan kohdalla. Fritz "Fiete" Honkasta (Jonas Dassler) ei sen sijaan löydy mitään myyttistä, mystistä tai romanttista: huonot hampaat, kookas kolmikolkkainen klyyvari, rasvainen kuontalo, karsastava katse, paksupohjaiset pilottilasit sekä irstas kestovirne karkottavat toivottomalta misogyyniltä kaukaisimmankin mahdollisuuden tarjota drinkki edes hivenen hehkeämmälle daamille.

Akin kieltäytyy armahtamasta katsojaa kommentoimalla tai selittämällä ahdistavan päähenkilön kauhistuttavia tekoja traumatisoituneen proletariaatin Jumalan katuojaan hylkäämiä pahnan pohjimmaisia kohtaan. Toisaalta, miksi pitäisikään, kun kerronnallinen ja visuaalinen pilaantumisprosessi tekee sen silmiemme edessä. Jo avausjakso kertoo kaiken tarpeellisen tulevasta ja koettelee herkkävatsaista: ruumista rapuissa hävitettäväksi raahaava tosielämän mörkö Mulholland Driven roskalavan luota käännähtää kohti katsojaa sekä hälyyn havahtunutta pikkutyttöä, säikäyttäen kummankin henkihieveriin.

Reeperbahnin aggressiivinen alkoholistireppana ei anna vähäisintäkään vaikutelmaa hyvin öljytystä, pirullisen ovelasta tappokoneesta, joka karismallaan, käytöstavoillaan, sivistyksellään, sympaattisuudellaan tai luontaisella vaistollaan aistia ja vastata uhrin tarpeisiin saalistaisi kauniita, herkkiä opiskelijatyttöjä. Illasta toiseen lyhyenläntä kyttyräselkä notkuu Zum Goldenen Handschuh-nimisessä juottolassa, jonka ajankulun kätkevien ikkunaverhojen takana toista maailmansotaa seuranneiden vuosikymmenten talousihmeestä Länsi-Saksassa jälkeenjääneet rapajuopot, uupuneet uhkapelurit, homssuiset huorat sekä salailevat SS-veteraanit imppaavat hiiltynein silmin muun kumaran kurjaliston kanssa muistoja, jukeboxin soittaessa sentimentaalisia schlagereita rakkaudesta ja purjehtimisesta.

Selvähän se, että hermokireä Honka jää ennen pitkää kiinni, mutta sitä ennen kömpelö sakaali kiikuttaa kantakapakastaan päihtyneitä, yleensä yksinäisiä ja mieleltään murtuneita pubiruusuja ullakkoluolaansa, kaatopaikalle vanhan ja modernin välissä. Hämyisän kämpän seiniä peittävät pornolehdistä revityt sivut alastomista naisvartaloista; lattialla lojuu tupakantumppeja ja tyhjiä vessapaperirullia, pöydillä nukkeja, snapsipulloja ja talviturkkia kasvattavia säilykemakkaroita; oksennuksen, veren ja ulosteen valkokankaalta tulviva löyhkä leijuu tuotantosuunnittelija Tamo Kunzin tekstuureiltaan rikkaissa taustoissa veitsellä leikattavan sakeana.

Toisin kuin Matt Dillonin taiteellisesti turhautunut insinööri internetin tanskalaisen incel-trolli Lars von Trierin solipsistisessa sarjamurhaajan muotokuvassa The House That Jack Built, on Honka yksiselitteinen ihmishirviö, jonka rujo ulkokuori ei edes vedä vertoja sydämen pimeydelle. Kun Honkalla napsahtaa, ja impulssikontrolli ryypiskelyn kiihtyessä pettää, jäljelle jää julkeaa ja brutaalia raiskaamista, hakkaamista ja kuristamista; kliinisen tarkkaa sahaamista sekä paloittelua; ihmislihan sullomista säkkikaupalla kodin onkaloihin. Eikä viinan, väkivallan ja epätoivon synkistyvässä syklissä voi silti kuin hirtehisesti hekottaa Honkan harrastelijamaisille pyrinnöille hillitä "alakerran kreikkalaisen siirtolaisperheen mausteisten keitosten" hajua Wunderbaumeilla.

Vaikka ääriväkivallan musta aukko meinaa imeä ilmat raatorealismin ja stilisoidun provokaation tasapainon tavoittavasta elokuvasta, luokkatietoinen Akin hellittää kuitenkin tilaa holokaustin häpeään sekä keskitysleirien synteihin ikiajoiksi sidotulle kansakunnalle kriisissä. Tämä toimii traagisena muistutuksena siitä, että Honkalle kertakäyttöisillä lutkilla ja luusereilla oli kerran myös elämä jännittävine hekuman hetkineen.

Kultainen hansikas ansaitsee nuhjuisen paikkansa sarjamurhaajaelokuvien kieroutuneessa, kylmäävässä kaanonissa Henry: Portrait of a Serial Killerin (1986), Uhrilampaiden (1991) sekä Schrammin (1993) rinnalla; jos ei muuten, niin lajibuumin glorian trooppi troopilta riisuvana kuolinilmoituksena. Kuinka enää jatkaa, kun eläinten ja lasten sairas käsittely kalpenee von Trierilläkin pliisuksi verrattuna Akinin villiin visioon?

Teksti: 2019 Samu Oksanen

Seuraa meitä

PINNALLA

Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

Krista Kosonen ja Pekka Strang

Koirat eivät käytä housuja

| 24.11.

Kosonen ja Strang vakuuttavat täysillä viiden tähden tummassa BDSM-romanssissa surusta ja suloisesta kivusta.

Lue lisää »
Jonas Dassler

Kultainen hansikas

| 19.11.

Historia häilyy saastaista sarjamurhaajasaagaa vastenmielisempänä painajaisten Reeperbahnilla.

Lue lisää »
Joel Kinnaman

Kolme sekuntia

| 27.11.

Korruptio ja puolalainen mafia kurittavat perhettään kalterien takaa puolustavaa ex-linnakundia.

Lue lisää »

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202