Humaani elokuva kertoo, miten opiskelijasta tuli terroristi 1960-luvun Länsi-Saksassa.
1960-luvun alussa, Länsi-Saksan konformistisessa aateilmapiirissä, Bernward Vesper (August Diehl) ja Gudrun Ensslin (Lena Lauzemis) tapaavat ja rakastuvat. Kymmenen vuotta myöhemmin Vesper on tuhonnut niin lupaavan kirjailijauransa kuin itsensäkin tajuntaa laajentavilla huumeilla, ja Ensslin on pelätty terroristi.
Anders Veielin humaani elokuva Kuka, ellemme me? pyrkii ymmärtämään äärimmäisiä päähenkilöitään. Elokuva haluaa vastata kysymykseen siitä, miten lahjakkaasta opiskelijasta tuli terroristi, ja miksi lahjakas kirjailija ajautui huumeiden vauhdittamaan tuhoisaan syöksykierteeseen.
Siksi elokuva keskittyy aikaan ennen Baader-Meinhof-terroristiryhmän toimintaa ja Vesperin lopullista tuhoutumista. Ensslin ja Vesper tapaavat yliopistossa 1960-luvun alussa, perustavat pienkustantamon ja kipuilevat rahahuolien, politiikan ja perhesuhteidensa kanssa.
Nimensä elokuva on saanut ajan aktivistien tunnuslauseesta: ”Kuka, ellemme me? Milloin, jollei juuri nyt?” Kerrontaa sävytetään arkistomateriaalilla Vietnamin sodan uutisoinnista ja sodan vastaisista mielenosoituksista. Ensslinin ja Vesperin ratkaisuihin vaikuttavat paitsi heidän omat taipumuksensa ja perhetaustansa, myös ajan henki.
Intohimoisen parin vaatimukset niin ympäröivää yhteiskuntaa kuin toisiaankin kohtaan ovat absoluuttisia. Vesper ja Ensslin pyrkivät ratkaisemaan maailmantuskansa eri tavoin, mutta molempia ajaa tarve toimia. Pahin rikos on olla tekemättä mitään, kuten Ensslin elokuvassa elämänfilosofiansa tiivistää.
Vesper haluaa parantaa maailmaa kirjoittamalla. Ensslin lyöttäytyy yhteen radikaalin Andreas Baaderin (Alexander Fehling) kanssa, ja niin naisen aiemmin sisäänpäin suuntautunut viha alkaa vähitellen löytää kohteensa ulkopuolelta.
Elokuvan kymmenen vuoden aikajana on pitkä, ja kerronta hieman poukkoilevaa. Ohjaaja-käsikirjoittaja Veiel ei ole aivan osannut päättää keskittyäkö parin poliittiseen toimintaan, Vesperin ja Ensslinin monimutkaisiin suhteisiin natsivanhempiensa kanssa, vai sittenkin parin intohimoiseen mutta riistävään rakkaustarinaan. Tässä on elokuvan heikkous. Mihinkään narratiiveista ei päästä kovin syvälle.
Toisaalta, jos elokuvan tarina on monimutkainen, niin olivat toki myös Baader-Meinhof-ryhmän toimintaan johtaneet syyt. Elokuvan vahvuus onkin Veielin humaanissa näkökulmassa tapahtumiin. Hän ei tuomitse päähenkilöitään, vaan pyrkii aidosti ymmärtämään syitä tuhoisan toiminnan takana.
Lena Lauzemis ja August Diehl tekevät molemmat riipaisevan uskottavat roolityöt intohimoisina mutta itsetuhoisina Vesperinä ja Ensslininä.
Teksti © 2011 Tuija Pyhäranta
Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2011 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA