Coenin veljesten uusin on toinen filmatisointi Charles Portisin vuonna 1968 ilmestyneestä romaanista Kova kuin kivi. Ensimmäisen teki Henry Hathaway vuonna 1969, pääosassa John Wayne. Coenien teos on versioista sekä uskollisempi kirjalle että selkeästi parempi.

14-vuotias Mattie Ross (Hailee Steinfeld) haluaa kostaa isänsä kuoleman ja napata karkuteille lähteneen petturi Tom Chaneyn (Josh Brolin). Metsästysavuksi hän palkkaa juopon yksisilmäisen sheriffin nimeltä Rooster Cogburn (Jeff Bridges). Joukkoon liittyy myös keikaroiva Texas Ranger LaBoeuf (Matt Damon), joka jahtaa Chaneyta tämän Texasissa suorittamien murhien johdosta.

Portisin tarina on hieno yhdistelmä mailleen painuvan villin lännen elegisyyttä ja nuoren päähenkilön seikkailumielistä innokkuutta. Ross kertoo tarinan vanhana, joten elokuvan näkökulma on eräänlainen kombinaatio nuoren ja vanhan Rossin kokemusmaailmaa. Coeneille epätyypillisesti tarina on melko suoraviivainen. Koukeroita löytyy kuitenkin riittävästi dialogista, joka on koreilevassa kirjallisuudessaan hunajaa korville.

Nuori Ross on tomera ja itsepäinen tyttö, joka yllättää ennakkoluuloiset vanhat miehet rohkeudellaan ja sanavalmiudellaan. Kertojana toimivan vanhan Rossin henki kulkee seurueen mukana erityisesti musiikin kautta. Coenien vakiosäveltäjä Carter Burwell on varioinut Leaning on the Everlasting Arms -hymnistä Rossin teeman, joka antaa tapahtumien ylle ohitse kiitävän ajan tunnun.

13-vuotiaana osansa näytellyt Steinfeld on roolissaan mahtava. Vaikka Ross ei ole toiminnallisesti elokuvan aktiivisin henkilö, hän on kuitenkin suoraselkäisyydessään eräänlainen tarinan selkäranka. Steinfeld suoriutuu tyylikkäästi haastavasta dialogista, mutta osaa myös olla riittävän avoin tarkkailija ja kuuntelija.

Elokuvan miehet nähdään puolestaan jatkuvasti hieman koomisessa valossa. Rossin vastaparina koriseva Cogburn on parhaat päivänsä nähnyt kovanaama, jonka on vaikea hyväksyä vanhuuden asettamia rajoituksia. LaBoeuf on höpsö keikari, joka saa nokkelalta Rossilta jatkuvasti verbaalisesti kuonoonsa. Bridges ja Damon tekevät niin ikään loistavat roolityöt.

Kokonaisuutena elokuvan kerrontaa vaivaa hienoinen tasapaksuisuus, jonka syytä on kuitenkin vaikea paikantaa; kaikki yksittäiset elementit vaikuttavat olevan kohdallaan. Vaikka kyseessä on hieno ja myös hyvin viihdyttävä elokuva, se mystinen jokin estää sitä olemasta Coenien edellisen lännenkuvauksen Menetetty maa (2007) kaltainen mestariteos.

Teksti: © 2011 Rauli Karjalainen