“You sucked my cock! You both fucking sucked my cock! It was free pizza! Free fucking pizza!”

Ohjaaja-käsikirjoittaja Eli Rothin Hostel-elokuvat käsittelivät pelkoa kaukaisesta ja tuntemattomasta. Mukavuusalueen ulkopuolelle astuminen tarkoitti miltei varmuudella hidasta ja kivuliasta kuolemaa.

Kauhugenre ennen 60-lukua niin ikään leikitteli pelotteilla, jotka liittyivät epäluonnollisiin, usein Maan ulkopuolisiin vaaroihin. Pelon kasvojen ja Psykon myötä fobiat alkoivat kohdistua tavanomaisiin, arkisiin pelkoihin. Uutuudessaan Roth noudattaa samaista kaavaa suuntaamalla pelon sinne, jossa sitä vähiten odottaa.

Elokuvassa yömyöhään työskentelevä arkkitehti Evan Webber (Keanu Reeves) saa yllätysvieraita kun kaksi eksyksissä olevaa nuorta naista (Lorenza Izzo ja Ana de Armas) saapuu kotiovelle. Apua tarvitsevat neitokaiset saavat suostuteltua Evanin auttamaan heitä kesken rankkasateen, ja pian uskollinen perheenisä huomaa joutuneensa tilanteeseen, josta ei ole pakenemista.

Uusintaversio Peter S. Traynorin Death Gamesta (1977) on Rothin omien sanojen mukaan “feministinen kostotarina”. Tarantinon toistuvia teemoja ihannoiva ohjaaja on aiemmissa tuotannoissaan erityisesti pyrkinyt hyödyntämään usein esikuvansa elokuvissa esiintyviä vahvoja naishahmoja. Knock Knock omistaa koko elokuvan naisille, joskin riistiriitaisella vastaanotolla. Pääkaksikko tuskin tarjoaa valkokankaan naisille uusia ulottuvuuksia, eikä suinkaan edusta naisten älykkyyttä järin imartelevalla tavalla. Stereotyyppisestä heterofantasiasta painajaiseksi muovautunut juonenkulku on seksistä riippuvainen.

Keanu Reevesin epäilyttävän kehno näytteleminen elokuvan unohtumattomassa kidutuskohtauksessa on verrattavissa Nicolas Cagen klassiseen sekoiluun Wicker Manissa. “Tahattoman” huonon näyttelyn takana on Roth, jonka totutun sairas huumorintaju ja arvostus B-kauhua kohtaan paistaa räikeästi läpi kohtauksen.

Knock Knock – kuten elokuvan nimi viittaa – onkin kuin yksi suuri vitsi. Elokuvan perimmäinen tarkoitus on luoda camp-henkistä viihdettä, tietoista eksploitaatiota vivahteella moralismia. Vaikka Roth urhollisesti pidättäytyi mahdollisuudesta luoda lisää verihurmeista väkivaltaa, itse elokuva jää kauas älykkään sosiaalisen satiirin – ja varsinkin feministisen elokuvan – kriteereistä. Haneken Funny Games olisi parempi vaihtoehto jos kotirauhan rikkominen aiheena kiinnostaa.

Teksti: 2015 Jussi Toivola