Poliittisesti kantaaottavista töistä (viimeisenä onnistunut Sade kuuluu meille) tunnettu Icíar Bollaín kuvaa Katmandu – Taivaan peilissä espanjalaisopettajan tosipohjaisia ponnisteluja köyhien lasten hyväksi.

Victoria Subiranan kokemukset pienen koulun perustamisesta 90-luvun Nepaliin kääntyvät elokuvassa oppitunniksi kolmannen maailman koulujärjestelmien ja etenkin nuorten tyttöjen kohtaamista vaikeuksista. Voimakastahtoisen päähenkilön Laian (Verónica Echegui) kamppailun saama muoto on rohkean vilpitön. Välillä opettavainen ja vereslihainen tyyli kuitenkin yskähtelee.

Realistisista vaikuttimista, kuten halusta pureutua koulutuksen mahdollisuuksiin köyhässä maassa sekä luonnollisesti valaistusta ulkoasusta poiketen Katmandun dialogi korvaa aitouden tehokkuudella. Laian ja paikallisten väliset sananvaihdot vilisevät tiiviitä toteamuksia ja ongelmanasetteluja. Erikoisen epäluonnollinen, selityksistä raskas teksti toimii kokonaisuutena kelvollisesti, jos sille antaa mahdollisuuden.

Pahimmin tiivistyksestä kärsii Laiaa opastavan buddhalaismunkin hahmo. Viisaudet karkailevat munkin huulilta kuin halvan self help -kirjan sivuilta. Mieleen tulee väistämättä mestari Yoda, joka tässä kontekstissa huvittaa tahattomasti.

Kiinnostavimpia huomioita tehdään rakenteellisista esteistä, yhtäältä köyhyyden kouluttautumiselle asettamista – ilman lapsityötä pöydässä ei ole ruokaa – ja toisaalta byrokraattien, kansalaisjärjestöjen ja rahoittajien asenteista, joiden mukaan köyhille ei kannata opettaa lukemista ja laskemista kummempaa. Elokuva vihjaa, ettei luokka-asetelmien muuttamiselle ole edes juuri halua maan sisällä tai sen ulkopuolella.

Tapahtumapaikan herkullisen värikäs miljöö tallentuu filmille sykähdyttävästi. Kameran klassinen liike ja asetelmat ovat hyvin motivoituja, turhaa ornamentaalisuutta vältteleviä.

Katmandu olisi hyötynyt jos Echeguin paikan olisi ottanut tunneilmaisultaan hillitympi, vähemmän kaunis nainen. Päähenkilö Laia nousee nyt itkuisana laupeudentyön tekijänä liikaa muiden hahmojen yläpuolelle. Se riitelee elokuvan inspiroivan tasa-arvon sanoman – jokainen voi olla muutoksen agentti – kanssa.

Teksti 2012: Aleksi Salonen