Wallace ja Cromit -animaatioilla mainetta ja kunniaa nauttineet brittitaiteilijat Nick Park ja Peter Lord ovat tehneet ensimmäisen kokopitkänelokuvansa, jonka takana on suuryhtiö DreamWorks. Parkin ja Lordin oma yhtiö Aardman on ollut koko elokuvan takana, eikä DreemWorks pistänyt näppejänsä peliin muovailun suhteen, vaan vastasi vaan tuottamisesta. Kananlento (Chicken Run, 2000 Iso-Britania) ei onnistu elokuvana olemaan kovinkaan kummoinen. En tiedä olisiko syynä muovailuvahan tylsyys ja huomattavasti tyylikkäämpi tietokonetekniikalla työstetty elokuva. Kananlennossa on kuitenkin puutetta myös juonen suhteen, aivan liian vaisu ja tavallinen “yhdessä voitetaan paha” -elokuva.

Suuresta Pakoretkestä ja monista muista sotaelokuvista ideansa ammentava animaatioelokuva on käännetty kanojen kielelle liiankin selkeästi. Kanalan tyrannimainen omistaja rouva Piipun esikuvaa tai kanojen latojen ulkomuotoa ei tarvitse miettiä, taustalla seisoo joskus jopa vartiotorni (mitä se tekee kanalassa?). Kuten DreamWorksin Ötökän Elämää, päättyy myös Kananlento, yhteistyöllä rakennetun linnun avulla ja koko yhdyskunta pelastuu. Vaikka juoni tökkii kuin raspilla harjattaessa onnistuu elokuva animaationa olemaan hyvä.

Suomalaisnäyttelijöiltä äänensä saaneet kanat toimivat kehnosti. Välistä äänet häviävät pahasti kotkotuksen ja muun melun taakse eikä sanoista saa aina selvää. Täten yksi sulka pois ohjaaja Kari Tammisen hatusta. Kananlento jää hiukan raa´aksi piiraaksi, jota ei kruunaa kaunis kuorrutus. Parilla toiminnallisemmalla kohtauksella ei koko puolitoista tuntista lennetä, vaan tämä kana tippuu jo puolessa välissä.

Aardman yhtiön aikaisemmat teokset, Väärät housut, Läheltä piti ja Suurenmoinen huviretki toimivat juuri pituutensa ja minimalisminsa ansioista. Pienessä ympäristössä tapahtuvat tilanteet toimivat, kun taas Kananlennon kunnian himoinen pako aidalla ympäröidystä kanalasta ei toimi. Kananlennossa ikävä kyllä tapahtuu lähes kaikki kanalassa, jolloin ympäristö tulee liiankin nopeasti tutuksi, kerran käydään piirakkakoneessa, mutta muuten ollaankin vain kanalassa. Kanojen ja Roki-kukon sukupuolia ei oikein huomaa tuhatpäisessä kanalassa, kun kaikilla tuntuu olevan saman väriset sulat ja heltat.

Elokuva ei tarjoa kovin hyvää tarinaa, mutta animaatiotekniikka elokuvassa on hienoa. Ja suhteessa siihen työnmäärään mitä sen tekemiseen on mennyt (20 kuukautta kuvauksia) on Kananlento suuri saavutus. Sääli vain, että todennäköisesti vaha-elokuvat ovat väistymässä tietokone-elokuvien tieltä (viit. Toy Storyt ja Muurahaizet).

teksti: © 2000 Raimo Miettinen