Australia on elokuvamaailman uusi Hollywood tai ainakin Tampere. George Lucasin Star Wars Episodi 2 kuvattiin osittain Australiassa ja Tunisiassa. Taru Sormusten herrasta trilogian kaikki kolme elokuvaa tehdään naapurisaarella Uudessa-Seelannissa ja ohjaajana on australialainen splatter-velho Peter Jackson. Joulun alla videolla saapunut Holy Smoke! – pyhässä pilvessä kuvattiin myös Australiassa. Lisäksi kengurumaasta saapuu suoran televisioon kohtuullisen paljon laadukkaita trillereitä. Suomalaiset elokuvienlevittäjät voisivat rohkeasti hankkia itselleen elokuvia teatterilevitykseen ja videolle. Finnkino on nyt tehnyt esimerkillisen työn ja on valinnut listalleen australialaisen elokuvan.

Kaltereiden takana (The Interview, 1998 Australia) on hyvä valinta. Se on palkittu Montrealin elokuvafestivaaleilla ’98 ja Australiassa elokuvasäätiön juhlilla 1998 parhaasta pääosasta (Hugo Weaving). Kotimaassa elokuva sai myös käsikirjoituksesta palkinnon ja se oli myös paras elokuva kyseisenä vuonna. Kaltereiden takana hipoo läheltä mestariteokseksi luokittelua. Pääosassa esiintyvä Hugo Weaving on jälkeenpäin tullut tutuksi Matrixin kylmäverisenä agentti Smithinä. Tässä elokuvassa Weaving näyttää myös pehmeän puolensa.

Kaltereiden takana on sopivasti erilainen trilleri, jonka jännitys piinaa psykologista puolta aivan lopputeksteille asti. Eikä näyttelijäsuoritukset jää amatöörimäiseksi haahuiluiksi, sillä käsikirjoitus vaatii mehua pohkeista. Alun “pohjustuksen” jälkeen juttua aletaan kuljettamaan pitkien, mutta ei kovinkaan menneisyyttä rakentavien dialogien avulla. Eddie Fleming (Weaving) haetaan kovakouraisesti kotoaan poliisilaitokselle kuulusteluhuoneeseen. Pidätyksen hoitavat kivikasvoiset poliisit Steele (Tony Martin) ja vanhempi konstaapeli Prior (Aaron Jeffery). Miehet alkavat raapia Flemingin muistista parin kuukauden takaisia tapahtumia. Sängystä repäisty Fleming on täysin tiedoton miksi hänet on tuotu asemalle ja mistä häntä syytetään? Metalliseinäisessä ja pölyisessä kuulusteluhuoneessa käydään useiden tuntien selvittelyt, joiden myötä selviää kolmikon päämäärät.

Film noir -tyylinen, minimaalisella koneistolla tuotettu filmi toimii hienosti. Ohjaaja Craig Monahan, joka on toiminut myös käsikirjoittajana, kuljettaa katsojaa tiukasti narunsa päässä. Kysymyksiä esitetään kuin kuulustelussa, mutta vastauksia ei anneta. Tahallisesti jätetään onnistuneesti tärkeitä ja valaisevia vastauksia rikosarkistoon pölyttymään, jolloin katsoja joutuu kerjäämään selvityksiä tapahtuneelle. Elokuva alkaa samalla tavalla mitä sci-fi-trilleri Dark City. Emme saa tietää kuka on päähenkilö, minne hän on menossa ja miksi. Juuri tämä suuren kysymysmerkin alla pällistely kiehtoi ainakin minua.

Hugo Weavingin työttömän yksineläjän rooli ei ollut aivan palkinnon arvoinen suoritus. Kieltämättä hahmolta vaadittiin paljon juonenkäänteiden johdosta, joissa tapahtuu pientä lipsumista hiukan ennen loppua. Tällöin myös paljastui missä miehen rahkeet tällä kertaa riittivät. Poliisina, pöydän toisella puolella istunut Tony Martin herätti selässä karvat pystyyn. Elokuva Kaltereiden takana on kuitenkin ohjaaja-käsikirjoittaja Monahanin tanssia mereltä aavikolle Madonnan ja Paavin kanssa. Se parhaiten nauraa, joka viimeiseksi nauraa on sananlasku päätökselle, jonka katsoja kokee lopussa.

teksti: © 2001 Raimo Miettinen