Kahdeksan surmanluotia

Kahdeksan surmanluotia (1972)

  • 4

Kahdeksan surmanluotia on kaiken kaikkiaan suuri, mittava ja laaja teos.

julkaistu 2009-01-20 / päivitetty 20.03. klo 14:02

KUVA 2

Mikko Niskanen
Mikko Niskanen 

KUVA 1

Mikko Niskanen ja Tarja-Tuulikki Tarsala
Mikko Niskanen ja Tarja-Tuulikki Tarsala 

Kahdeksan surmanluotia

Ohjaus Mikko Niskanen
Näyttelijät Mikko Niskanen, Tarja-Tuulikki Tarsala, Paavo Pentikäinen, Tauno Paananen
Maa Suomi
Pituus 316 min
Lisätietoja IMDb
Kuvat © 1972 Käpy-Filmi ja YLE.

Kotimaisen elokuvan yksi arvostetuimpia ohjaajia on ollut Mikko Niskanen. Miehen tunnetuimpia elokuvia ovat olleet vuonna 1962 valmistunut debyyttielokuva Pojat kuin aikanaan kohun aiheuttanut Käpy selän alla (1966). Niskasen elokuvien kestoaiheena ja tapahtumapaikkana oli maaseutu, kuvattuna sitten ironisesti tai kuten ohjaajan arvostetuimmassa monesti palkitussa Kahdeksan surmanluotia (1973 Suomi) muutoksen kourissa. Surmanluotia on vahva ja kokonaisvaltainen katsaus muuttuvasta maaseudusta kaupungistuvassa Suomessa, kun samaan aikaan ihmiset muuttivat työn perässä asutuskeskuksiin tai jopa Ruotsiin. Ohjaaja itse tulkitsee filmin pääosassa yhteiskunnan hylkäämää perheellistä pienviljelijää.

Tarina pohjautuu tositapahtumiin, kun maaliskuussa vuonna 1969 sekatyömies ja pienviljelijä Tauno Pasanen surmasi neljä häntä pidättämään tullutta poliisia. Niskasen mukaan tällaisellä tragedialla on ollut oltava sitä edeltävä johdonmukainen tapahtumaketju. Vaikka elokuva päättyy ja sen pohja rakentuu tositapahtumiin on Niskanen kuvannut surmia edeltävät tapahtumat oman elämänkokemuksensa pohjalta omilla kotikonnuillaan. Elokuva sisältää maaseudun vuodenkierrot suon perkaamisesta heinäpelloksi aina riistan kaatoon ja lehmän poikimiseen, mutta myös nurkkaan ajetun työttömyyden kuristaman ja alati köyhtyvän pienviljelijän turhautumisen moninaisuuden pokkurointeineen yhteiskuntaa kohtaan. Epätoivo kuin viha kuvastuvat Niskasen esittämän viljelijän kasvoista.

Elokuvan kasvot ovat Niskasen kasvot, sillä muut hahmot ovat selvästi sivummassa. Vaimo (Tarja-Tuulikki Tarsala, Bad Luck Love), jota elokuvassa ei nimeltä kutsuta sekä päähenkilön työtoveri Reiska (Paavo Pentikäinen, Ajolähtö) ovat vain tapahtumia ohjailevia voimia eikä ohjaaja raota heidän sisintään juurikaan. ”Elokuvan kasvot” niin ilossa kuin surussa ovat Niskasen itsensä loistavasti tulkitsemat. Niskanen ei omien sanojensa mukaan pystynyt kuvaamaan tunteitaan päähenkilöstään näyttelijälle, joten hän päätyi itse esittämään pääosan. Mitä tulee elokuvan lapsinäyttelijöihin, Mikko Niskanen osaa lapsiohjauksen vaativuuden ja herkkyyden. Realismia kuvauksessaan tavoittelevan elokuvan draama saa tarvitsemaansa syvyyttä juuri perheen pienten ja isompien lasten luonnollisen esiintymisen myötä.

En väitä ymmärtäväni musiikista paljoa, mutta silti ja valitettavasti Niskasen teoksessa osittain heikon äänityksen seurauksena musiikki ei tavoita niitä tunnelmia mitä kankaalta katsojan silmille heijastuu. Musiikki on kaameimmillaan aikansa syntetisaattorikikkailua, joka vain ei millään istu Niskasen maaseutu kuvaukseen. Mahtipontisuus, jota kohtaukset kaipaisivat uupuu ja näin katsoja ei varmasti koe samassa suuruudessa tarinan tragediaa mitä se olisi sen onnistuneella säestyksellä.

Markku Pölönen, maaseudun romantikko, on elokuvissaan käsitellyt monesti tämän päivän autioitunutta maaseutua kuin myös Surmanluotien aikaista maaseutua erityisesti elokuvassaan Kivenpyörittäjän kylä (1996). Näiden kahden elokuvan välinen ero on, että Niskasen elokuva käsitteli väkevästi omaa aikaansa Pölösen nostalgisoidessa idyllistä mutta unohdettua maaseutua. Mieleen nousee myös Aleksi Mäkelän elokuvasta Häjyt ne osuvat henkilökuvaukset viinatrokareista, jotka todella ovat osa sitä eilistä suomikuvaa. Pontikan valmistus eri vaiheineen on yksi Kahdeksan surmanluotia hauskoja ja iloisia puolia, jonka kuvaamisen Niskanen hallitsee.

Kahdeksan surmanluotia tarttui aikanaan rohkeasti aiheeseen maaseudun muutos sen monine ongelmineen, joka ei ollut vielä elokuvan keinoin tarkasteltu. Etenihän yhteiskunnan muuttuminen agraariyhteiskunnasta teolliseksi ja urbaaniksi väistämättömästi välittämättä näistä syrjäytyvistä pientilallisista. Elokuvassa tämä muutos on jatkuvana rusentavana paineena työntämässä työteliästä ja rehtiä suomalaista miestä turmioon. Turmiolan Tommi tietää pakopaikan ja vie miehen perheen luota rakkaimman harrastuksensa äärelle polttamaan pontikkaa metsän siimekseen ja nauttimaan hetken vapaudesta luonnonlapsena. Askel kohti syöksykierrettä, josta ehkä tänä päivänä yhteiskunta vetäisi ylös, mutta Niskasen aikana ja elokuvassa tarina viedään traagiseen päätökseen. Niskanen on todella ymmärtänyt mistä kenkä on voinut puristaa ennen tuota maaliskuista päivää vuonna 1969.

Kahdeksan surmanluotia on kaiken kaikkiaan suuri, mittava ja laaja teos. Se käsittelee aihettansa perusteellisesti ja yksityiskohtaisesti löytäen tärkeät yksityiskohdat niin kuusen suojissa tapahtuvasta viinanpoltosta kuin arkisesta elämästä. Katsoja ymmärtää ohjaaja Niskasen henkilökohtaisen mielenkiinnon kuvata pienviljelijän, yhteiskunnan laidalla raatavan vaiheita rauhallisesti kokonaisuutena. Ja vaikka tapahtumien ajallinen kaari saa elokuvassa poikkeuksellisen selkeät mittasuhteet, ei elokuvakatsoja voi olla täysin huomioimatta sen paisunutta, ylipitkää kestoa (5 h 16 min). Jörn Donner on aikanaan leikannut elokuvasta reilut kaksi tuntisen teatteriversion.

Niin turhaa kuin tämä televisiominisarjaksi alun perin tarkoitetun teoksen mahdollisuuksien pohtiminen onkin ja näkemättä Donnerin versiota nousi mieleen olisiko Kahdeksan surmanluodin aihe ansainnut useamman elokuvan? Olisiko Aki Kaurismäen tapainen teemakohtainen Suomi-trilogia (Kauas pilvet karkaavat, Mies vailla menneisyyttä, Laitakaupungin valot) ollut mahdollisuus maaseudun muutoksen kuvaamiseksi? Tällaisena Kahdeksan surmanluotia on puuduttavan pitkä filmimakkara.

teksti: © 2006 Raimo Miettinen

Seuraa meitä

PINNALLA

Laura Birn ja Tommi Korpela

Tyhjiö

| DVD | 01.02.

Tyhjiö on hilpeä viilto nykypäivän suomalaisen viihdekulttuurieliitin kantapäihin.

Lue lisää »
Satu Silvo on Lumikungatar

Lumikuningatar

| DVD | 08.12.

Päivi Hartzell sovitti Hans Christian Andersenin sadusta tarinan, joka näkee lapsuuden liikkeenä.

Lue lisää »
KiKi Layne ja Stephan James

If Beale Street Could Talk

| 13.02.

Harlemin runollisessa sielunmessussa rakkaus ei suojele rakenteelliselta rasismilta.

Lue lisää »

ENSI-ILTA – LUETUIMMAT

DVD & BLU-RAY – LUETUIMMAT

KOMMENTOI

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

TELEVISIOSSA KE 20.5 KLO 21.00 TV5

Turvatalo

Denzel Washington ja Ryan Reynolds pääsevät tositoimiin addiktoivan viihdyttävässä ClA-jännärissä.


Filmgoer

Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.

PÄÄTOIMITTAJA
Aleksi Salonen

TOIMITUS
Kreeta Korhola, Samu Oksanen, Jussi Toivola, Markku Ylipalo

SEURAA MEITÄ

Filmgoer.fi 1999–2019
ISSN 1798-7202