Fox Searchlightin – eli sen ”taiteellisemman Foxin” – tuottama Juno oli vuoden 2007/2008 yllätyshitti. Pienellä budjetilla ja suhteellisen vaatimattomilla tähdillä varustettu elokuva voitti jopa Oscar-palkinnon Diablo Codyn nokkelasta käsikirjoituksesta. Ja kyllähän Juno poikkeaa positiivisesti Hollywoodin valtavirrasta elokuvana, jonka kantavina voimina ovat hyvin pohjustetut henkilöhahmot ja tarina, jolla on sekä oma pointtinsa että hyvä sydän.

Nuori ja lahjakas kanadalainen näyttelijätär Ellen Page esittää Junoa, 16-vuotiasta koulutyttöä, joka joutuu ensimmäisen seksikokemuksensa myötä siihen klassiseen pinteeseen: raskaustesti näyttää punaista viivaa, mutta kun ei tuo äitiys vielä oikein innosta – onhan Juno itsekin vielä lapsi. Hän päättää lähipiirinsä vastakkaisista mielipiteistä huolimatta synnyttää lapsen – tosin antaakseen pienokaisen sitten adoptoitavaksi.

Yhdeksän kuukauden mittainen matka ei kuitenkaan ole sieltä helpoimmasta päästä, vaikka nuori tyttö yrittää parhaansa mukaan sopeutua uuteen elämäänsä. Asiaa vaikeuttaa entisestään pariskunta (Jennifer Garner ja Jason Bateman), jolle Juno on lapsensa luvannut, sillä tuokaan kaksikko ei ole ihan sieltä mutkattomimmasta päästä.

Viime aikoina Junon tekijät ovat joutuneet puolustamaan elokuvaansa monenlaisilta syytöksiltä, sen on muun muassa sanottu rohkaisevan teinejä hankkiutumaan raskaaksi. Tällainen typerän pinnallinen kritiikki on mahdollista vain Yhdysvalloissa. Kaikille muille on lähes itsestään selvää, että Juno on kaikkea muuta kuin teiniraskautta ihannoiva elokuva. Pikemminkin päinvastoin. Ennen kaikkea Juno on kuitenkin sympaattinen tarina, ei sen enempää eikä vähempää.

Vaikka Juno ansaitseekin suurimman osan sille omistetusta suitsutuksesta, meinaa se kuitenkin paikoitellen kompastua omaan nokkeluuteensa. Diablo Codyn varsinkin Junolle itselleen kirjoittama dialogi osoittautuu kaksiteräiseksi miekaksi. Se on niin notkeaa verbaaliakrobatiaa, että hauskuudestaan huolimatta se tuntuu välillä hieman vieraannuttavalta ja teennäiseltä, jopa itsetarkoitukselliselta. Onneksi Ellen Page on roolissaan uskomattoman hyvä ja pystyy myymään repliikkinsä hieman kriittisemmällekin katsojalle. Vähäisemmän näyttelijättären suussa Codyn itseriittoinen teksti olisi saattanut muuttua pelkästään ärsyttäväksi.

Elokuvan mehevät sivuroolit on näytelty kauttaaltaan hyvin. Jennifer Garner (The Kingdom) näyttelee ensimmäistä kertaa urallaan hyvin ja Michael Cera (Superbad) onnistuu tulkitsemaan Junon ”poikaystävää” erittäin sympaattisesti. Myös nouseva nimi Jason Bateman (Hancock) näyttelee kiitettävästi rokkarin urasta haaveilevaa mainosmelodioiden säveltäjää.

Juno ei yritä olla liian syvällinen tai tunteellinen, vaan tasapainoilee tunnelmaltaan varsin onnistuneesti jossain kevyen draaman ja persoonallisen komedian välimaastossa. Tuloksena on todellakin kepeä, hauskaa dialogia täynnä oleva raikas pieni elokuva. Juno on myös koskettava ja kaunis kuvaus aikuisuuden kynnyksellä horjuvasta älykkäästä nuoresta tytöstä.

Teksti: © 2008 Antti Honkala