Jarmo Lampelan viidellä Jussilla palkittu Joki (2001 Suomi) on kuuteen episodiin jakautuva elokuva tavallisten suomalaisten iloista ja suruista pikkukaupungissa. Arjen sensaatioista, elämän benji-hypyistä, kertovana elokuvana Jokea on verrattu suurten yhdysvaltalaisten ohjaajien Paul Thomas Andersonin Magnoliaan ja Robert Altmanin Short Cuts’iin, jotka Lampelan Joki voittaa ainakin sopivammalla pituudellaan. Itse suosittelen Joesta pitäneille myös kotimaista nuorten ohjaamaa Moosekselle kyytiä, joka kymmentä käskyä mukaillen valottaa nuorten tuntoja.

Tositapahtumasta ideansa saanut ja ohjaajan omia kokemuksia sisältävä runkotarina ja viisi muuta tarinaa toivat elokuvalle Jusseja kaiken kaikkiaan viisi kappaletta, vaikka elokuvan pääosissa ei esiinnykään yhtään varsin nimekästä näyttelijää. Ilkka Koivula (Rentun ruusu) pizzerian omistajana ja Pihla Penttinen samaisen paikan tarjoilijana ja Juha Kukkonen tuhlaajapoika Esana ovatkin ainoita tuttuja elokuva- ja TV-rintamalta. Penttinen jo Lampelan debyytistä Sairaan kaunis maailma.

Äänekoskella kuvattu Joki on arkea episodielokuvan keinoin kertova draama, jonka matkassa katsoja saa kokea iloa ja surua ja elämää ja kuolemaa. Tarinat luovat tunneskaaloja, joiden mukana katsoja saa kokea monenlaisia tunteita reiluun puoleentoista tuntiin sisällytettynä. Rakkauden jälkeen on vuorossa avioepäonnea, näin mielenkiintoa pidetään loistavasti yllä. Uskottavuutta juuri arjen kuvaamisessa tuovat tuntemattomat kasvot, kun keskittyminen ei harhaudu näyttelijän jokaisen liikkeen seuraamiseen. Ikävä kyllä juuri Ilkka Koivulan ja Juha Kukkosen suhteen itse keskityin vanhempien suoritusten muisteluun enkä itse tarinaan. Vikana oli varmaankin osittain oma herpaantuminen, mutta myös ohjaajalta epäonnistunut näyttelijävalinta.

Episodielokuva Joen vaikuttavimman ja samalla koskettavimman osan tekevät Veikko Myllyn ja Elina Hoffrenin esittämä eläkeläispariskunta. He esittävät kyynelkanavat aukaisevalla uskottavuudella mahtavasti lopullisen eron edessä makaavaa eläkeläispariskuntaa. Itse olisin ehkä suonut elokuvalle lopun juuri tähän episodiin, toisaalta Lampelan ratkaisu päättää elokuva hieman toivekkaampaan loppuun ei myöskään tunnu väärältä. Myös piilossa kytevästä rakkaudesta pizzeriassa kertova jakso oli mieleenpainuva, jossa itse huomasin jopa eurooppalaisia kameraottoja. Kaikki kuusi jaksoahan kuvattiin erilaisilla kameroilla juuri episodimaisuutta korostaakseen.

On kai hyvä lopettaa hieman klisheiseen, mutta sopivaan kaneettiin tämäkin arvostelu. Jarmo Lampelan Joki virtaa.

teksti: © 2002 Raimo Miettinen