• Leonardo DiCaprio
• DiCaprio ja Naomi Watts
• DiCaprio ja Armie Hammer
• DiCaprio

Mies kassakaapissa

J. Edgar  (2011)

J. Edgar kuvaa taitavasti etenkin vuorovaikutusta, joka pitkäaikaisen FBI-johtajan yksityiselämän ja uran välillä vallitsi – ainakin käsikirjoittaja Dustin Lance Blackin mukaan. Itse ura nähdään Eastwoodille tutun maltillisen konservatismin kautta.

John Edgar Hooverin liki 60-vuotinen palvelus Yhdysvaltain valtiollisessa poliisissa tunnetaan vainoharhaisesta suhteesta yhteiskunnan kriittisiin aineksiin, lukuisia palveluksia ostaneesta salaisuuksien kassakaapista ja modernin rikostutkimuksen pioneerityöstä.

Fiktiossa historiallisten merkkihenkilöiden vaiheita on tapana kuvata yksityisen kautta ja sitä korostaen. J. Edgarin kohdalla tulokulma on hyvin perusteltu. Jo amerikkalaisen populaarikulttuurin vakiokalustoon kuuluvan naiseksi pukeutumisen ja kaappihomoseksuaalisuuden aikana olennaisinta kun ei ehkä enää olekaan se, kuka J. Edgar Hoover todella oli – asia tuskin selviää nykyistä paremmin – vaan se kuka ja mikä hän voisi olla.

Repressiivinen ja vaaroja korostanut, salailuun kannustanut kasvuympäristö sekä neuroottinen, narsismiin taipuva mielenlaatu asetellaan Blackin käsikirjoituksessa selittämään niin yksityiselämän kuin ammatillisiakin valintoja. Hoover on myös symboli niiden kärsimyksille, joiden vanhemmat ottaisivat mieluummin kuolleen pojan kuin homoseksuaalin pojan.

Hooverin tekoja, kuten poliittisten vastustajien perusteetonta ajojahtia tai salaisuuksien häkäilemätöntä hyväksikäyttöä ei kuitenkaan banalisoida. Niitä katsotaan harkiten, ajan suomalla viileydellä. Kyseessä ei ole poliittinen henkilökuva, muttei liioin Hooverin apologia.

Eastwoodin merkkiteoksesta Valkoinen metsästäjä, musta sydän (1990) voidaan katsoa alkaneen ohjaajanuran toinen vaihe, jolle tällainen kiihkoton, yksilöä korostava, pohjimmiltaan konservatiivinen, mutta psykologisesti ymmärtäväinen katsanto on ominainen. Se tarjoaa yhden selityksen laajaan kannattajakuntaan.

Aivan erityisesti J. Edgar kertoo nimihenkilön (Leonardo DiCaprio) ja tämän kakkosmiehen Clyde Tolsonin (Armie Hammer) suhteesta. Hoover on seksuaalisesti tukahtunut ja tukahdutettu, mutta pitää Tolsonin niin lähellä kuin sietää. Pidätellen kerrottu, vuosikymmeniä hiljaa palava rakkaustarina on kaunis, vaikkei homoseksuaalisuuteen liitetyiltä kliseiltä vältytäkään.

Paitsi että biografian suhde Hooverin yksityiselämän todellisuuteen on puhtaan spekulatiivinen, hämärtyy myös historiallinen aineisto. Tarina kuullaan diegeettisen maailman omaelämäkerturille epäluotettavasti saneltuna, täynnä koristelmia, vääristymiä ja suoranaisia valheita.

DiCaprion transformaatio päähenkilöksi on hienon uran vakuuttavimpia. Kiihkeä epätoivo ja vakauden puute tuntuvat tihkuvan itsevarmaa johtajaa koko elämänsä esittäneen Hooverin olemuksesta. Jäykät proteesit ovat näyttelijän työssä vain pieni hidaste. Social Networkin Hammer tekee Tolsonina suoranaisen läpimurron.

Vuosikymmeniä kattava kertomus voidaan sitoa näin siistiin pakettiin vain elokuvassa, mutta sitä siistimmin paketti on J. Edgarissa sidottu. Moittetoon Eastwoodin elokuva ei ole, osa Hooverin uran vaiheista on kerrottu puisevan luettelevasti. Hienon klassisen kuvakielen ja valaistuksen parina on kalvakkaan ruskeaksi käsitelty tylsä värimaailma.

Teksti: © 2012 Aleksi Salonen

Etsi CDONista