Elokuvantekijä Nadav Schirmanin toinen poliittinen dokumentti käsittelee Magdalena Koppin aikaa saksalaisen RZ-terrorijärjestön jäsenenä sekä maailman etsityimmän terroristin, ”Carlosin”, vaimona läpi kolmen vuosikymmenen. Ilich Ramírez Sánchez alias Carlos, oli vastuussa lukuisista pommi-iskuista ja terrorioperaatioista ympäri Eurooppaa, aikana jolloin kommunismi kukoisti ja vasemmistonuorten kapinointi länsihallitusten toimia vastaan oli arkipäivää.

Tarina seuraa Koppin muistelmin kuinka hän päätyi idealististen aatteiden perässä Neu-Ulmin konservatiivisesta tuppukylästä Frankfurtin opiskelijapiireihin ja yhdeksi RZ:n perustajista. Järjestön radikalisoituvat toimenpiteet Koppin rakastajan, Johannes Weinrichin käsien kautta, vahvistivat sen kytköksiä terrorijärjestöihin. Weinrich ystävystyi Carlosin kanssa ja RZ päätyi lopulta hänen alaisuuteensa – samoin kuin Kopp itse.

Suomalaisavuin toteutettu dokumentti on Tuomo Hutrin kuvauksen ansiosta äärimmäisen mukaansatempaava. Haastattelujen otokset ovat pitkiä ja korostavat kasvoja, joiden elämän arpia ei meikillä pysty peittämään. Tapahtumia ladotaan tiskiin tiuhaan tahtiin kronologisessa järjestyksessä, kunnes myrskyn jälkeinen hiljaisuus kuvastaa tapahtumasarjaa seuranneita traumoja.

Dokumentti paljastaa ettei rikollispomon vaimon arki heijasta goodfellasmaista minkkiturkki-glamouria. Rakkaus oli kaukana pariskunnan tarusta, ja lukuisista mahdollisuuksista huolimatta pelon aikaansaama levottomuus sai Koppin aina palaamaan takaisin Carlosin luokse. Katsojan empatiakyky on koetuksella.

Schirman ei moralisoi Koppia osuudestaan Carlosin ”vallankumouksessa” Palestiinan vapauttamiseksi. Tarina on kerrottu median arkistomateriaalin ja Koppin vanhojen kotivideoiden kautta (joissa Carlos loistaa poissaolollaan), joista jälkimmäiset luovat hyvin henkilökohtaisen suhteen perheeseen.

Pimennossa poikkeaa aiemmista Carlos-kuvauksista purkamalla häneen yhdistettyjä myyttejä, etenkin tämän charmikkaasta playboy-imagosta. Tuoreet paljastukset ja aikuiseksi kasvanut tytär Rosa – Carlosin ja Koppin ainut lapsi – lisäävät pureskeltuun aiheeseen uudenlaista mielenkiintoa. Harmillisesti isän ja tyttären 19 vuoden jälkeinen kohtaaminen jää näkemättä, sillä Schirman ei saanut lupaa kuvata pariisilaisvankilan sisällä.

Teksti: 2013 Jussi Toivola