Ohjaaja Pedro Almodóvar pyörittää katsojaa tahtonsa mukaan, mutta onneksi karuselli on viihdyttävä. Hieno soundtrack, harkittu mise-en-scené ja kiinnostava rakenne saavat katsojan ihmettelemään yhä uudestaan, mitä kummaa on tapahtunut – ja nauttimaan joka hetkestä.

Legard (Antonio Banderas) on vaimonsa auto-onnettomuudesta lähtien keskittynyt kehittämään teko-ihoa, joka olisi voinut pelastaa pahoin palaneen rakkaan. Konferenssissa Legard kertoo testaavansa ihoa nisäkkäillä – ”tarkemmin hiirillä” – mutta todellisuudessa työ vaatii ihmiskokeita.

Legardin elämän tärkein nainen on vanha lastenhoitaja Marilia (Marisa Paredes), jonka kanssa kirurgi pyörittää keskellä maaseutua varsinaista kauhujen kartanoa. Voidakseen testata tekoihoa, täytyy kantajan nimittäin luopua omastaan.

Banderasin hahmo on hurja sekoitus kunnianhimoista lääkäriä, James Bondia ja Tohtori Frankensteinia.

Elokuvan tarinaan tullaan sisään sen keskikohdasta. Mitä ihmettä on tapahtunut, kysyy katsoja itseltään kohtaus kohtauksen perään, ja Almodóvar paljastaa pala kerrallaan. Palapelien ystävät voivat yrittää arvailla juonenkänteitä sekä eteen- että taaksepäin, mutta helpommalla pääsee, kun rentoutuu ja antaa upeiden kuvien viedä mukanaan.

Erityiskiitoksen ansaitsee elokuvan on harkittu ja hetkittäin yllättäväkin soundtrack, jolla vuorottelevat jousiorkesteri, puhaltimet ja bändi. Kaikki osat tukevat kokonaisuutta. Jokaisella loppuunhiotulla hetkellä on merkityksensä, mutta kohtaukset ovat nautittavia myös yksittäisinä paloina.

Tästä elokuvasta muotoon pakkomielteisesti suhtautuva Legardkin varmasti pitäisi; onhan Iho jossa elän muodoltaan moitteeton trilleri.

Lopulta Iho jossa elän on paitsi viihdyttävä myös jatkuvasti ajankohtainen elokuva, joka esittää kiinnostavan bioeettisen kysymyksen. Kun lääketiede mahdollistaa niin sukupuolen korjauksen kuin elinten ja jopa kasvojenkin siirron, mihin minuus perustuu? Onko ihmisellä, joka ei tunnista itseään peilistä, enää omaa mieltä?

Elokuva vastaa kahdella tapaa. Katso, niin tiedät.

DVD: Future Filmin julkaisussa anamorfinen laajakuva kuvasuhteella 1.85:1. Ääniraitana Dolby Digital 5.1.

Teksti: 2011 Tuija Pyhäranta

Elokuva nähtiin myös osana vuoden 2011 Rakkautta & Anarkiaa -festivaalia.
Lue raportti »