Puolan pitkiä elokuvallisia ja uskonnollisia perinteitä kunnioittava Ida on lumoavan minimalistinen, paljon puhutteleva mestariteos.
1900-luvun puoliväliä pidetään Puolan historian kurjimpana aikana. Natsi-Saksan ja Neuvostoliiton runtelema maa herätti voimakkaita kansallismielisiä tunteita maan taiteilijapiireissä ja synnytti liudan elokuvaohjaajia, jotka käyttivät taidesuuntauksenaan sosialistista realismia. Łódźin kuuluisasta elokuvakoulusta valmistui muuan Andrzej Wajda, jonka Sotatrilogia – etenkin päätösosa Tuhkaa ja timanttia – kuvasi Puolan syviä arpia katolisen symboliikan ja kansallisromantiikan keinoin.
Ida on yllä olevissa olosuhteissa syntyneen Pawel Pawlikowskin kunnianosoitus alan uranuurtajille. Terävän mustavalkoinen kuvaus klassisella 35 mm filmillä ja laatikkomaisella 1.33:1-kuvasuhteella on jo itsessään harvinainen saavutus digitaalikuvauksen aikana, mutta valkokankaalle heijastuvat, ylivertaisen voimakkaat värikontrastit palauttavat mieleen kinofilmin kaivatun taian.
Vuoteen 1961 sijoittuvassa tarinassa nuori nunnakokelas lähtee ulkomaailmaan selvittämään toisessa maailmansodassa kuolleiden vanhempiensa kohtaloa. Luostarissa varttunut Anna (Agata Trzbuchowska) ottaa abbedissan pyynnöstä yhteyttä ainoaan eloonjääneeseen sukulaiseensa – täti Wandaan (Agata Kulesza) – ennen lopullista omistautumista luostarielämään.
Identiteetti on yksi elokuvan toistuvista teemoista, joka välittyy Annan ja Wandan välisen suhteen kautta. Täydelliset vastakohdat ruumillistavat toisen maailmansodan jälkeistä kansaa, joka on radikaalien muutosten seurauksena jakautunut ja menettänyt osan kansallisesta identiteetistään.
Anna on katolisen maan vanhoja ja tärkeitä arvoja kunnioittava pyhimys kun taas “punaisen Wandan” – Stalinin hallinnon aikainen valtionsyyttäjä ja tuomari – turmiolliset elämäntavat peilaavat Puolan traumaattista, sosialismin murjomaa nykytilaa. Matka menneisyyteen on tasapuolisesti niin Annan kuin Wandan, jossa identiteetin löytäminen voi merkitä henkilöhahmon taustoista riippuen yhteenkuuluvuuden tunnetta, tai pahimmassa tapauksessa korjaamatonta syyllisyyttä.
Idan lyhyt kesto, hidas tahditus ja visuaalinen minimalismi vain korostavat tarinan rikasta sisältöä. Pitkät ja staattiset otokset ovat kuin valokuvia, kullakin oma merkityksellinen tarinansa. Viattoman puhtauden alla piilee hiipivä synkkyys, jonka aistii jokaisen kohtauksen voimakkaasta tunnelatauksesta.
Trzbuchowskan roolittaminen Annan rooliin ei voisi olla täydellisempi valinta ottaen huomioon, että kyseessä on amatöörinäyttelijättären ensimmäinen (ja toistaiseksi ainoa) esitys. Enkelimäisen kauniiden kasvojen salaperäisyys sulautuu valkokankaalle luonnollisen harmonisesti. Kokeneemman Kuleszan vaativampi suoritus puolestaan on viimeinen palanen, joka nostaa Idan Wajdan klassikoiden rinnalle ja 2000-luvun harvinaisten helmien kastiin.
Teksti: 2015 Jussi Toivola
Ida oli myös kirjoittajan vuoden paras elokuva 2014.
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA