Hylätyt talot, autiot pihat (2000 Suomi) on Lauri Törhösen ohjaama sotaelokuva, joka kertoo myös naisten kohtaloista jatkosodan loppuaikoina. Hylätyt talot ei ole sotaelokuva, jossa olisi yksi selkeä sankari, eikä se ole myöskään kertomus sodasta pelkästään. Elokuva jääkin näiden kahden väliin, hiukan ikävästi.

Olkoon päähenkilö sitten Jonna Järnefeltin esittämä Martta niin silti elokuvasta löytyy monia yhtä suuren filmimetrin saavia näyttelijöitä mm. Mats Långbacka Martan aviomiehenä ja Sari Puumalainen Martan ystävänä ja myös lääkäriä (Carl-Kristian Rundman). Tarina seuraa Martan koettelemuksia kuten myös Puumalaisen tai Långbackan hahmojen evakkomatkaa Karjalan kannakselta Viipuriin ja sieltä aina Kouvolaan.

Laila Hietamiehen samannimiseen romaaniin pohjautuva elokuva sai muotoa myös Pekka Parikan ansiosta. Mies oli sovittelemassa käsikirjoitusta romaanista elokuvaksi. Romaanista elokuvaksi on jo tuttu juttu, Tuntemattomat sotilaat (1954 ja 1985), Talvisota (1989) ja Rukajärven tie (1999) ovat kaikki kirjasta lähtöisin. Väinö Linna on Tuntemattomien takana ja Antti Tuuri taas Talvisodan ja Rukajärven tien.

Hylätyt talot, autiot pihat ei onnistu olemaan läheskään yhtä hyvä sotaelokuva kuin edellä mainitut. Puutteita löytyy. Elokuvan juonen rikkoo hahmojen pitkät esittelyt ja yritys keskittyä liian moneen. Vähintään elokuvan olisi pitänyt vähentää kummatkin miespääosat (Långbacka ja Rundman), jolloin naisiin olisi jäänyt aikaa. Ideanan on varmaankin ollut se, että kerrotaan tarina naisista sodan keskellä.

Rukajärven tiehen verrattuna Hylätyt talot, autiot pihat on halvemman ja nopeammin tehdyn oloinen. Räjähdykset ovat sitä tuttua suomalaisella osaamisella ja rahalla tehtyä tussahtelua. Ja nyt kukaan ei saa sanoa, että eihän räjähdykset ole pääosassa. Toisena mainittakoon näyttelijöiden vaisut suoritukset, vaikka asetelmat olisivatkin ehkä tarjonneet hiukan suurempaa. Elokuvassa lapsille oli jaettu hiukan runsaammin puhevuoroja, mutta näillä ei tuntunut olevan oikein taitoa ilmaista itseään. Törhönen olisi voinut unohtaa siten nämä ja jättää sanattomiksi. Täten olisi vältetty ne tekopyhät viattomat sanat, joita lapset sanoivat.

Tiedän sen, että jokaisessa sotaelokuvassa täytyy näkyä se tissipari (Kummelin-setä kertoi sen), mutta Hylätyissä taloissa näitä amberssoneja paljasteltiin turhan tiuhaan. Eikä juoni tästä mitään hyötynyt. Hylätyt talot, autiot pihat oli siis huono sotaelokuva, jossa yhdistyivät liian monet negatiiviset asiat. Vastapainona on onneksi Rukajärven tie.

teksti: © 2000 Raimo Miettinen