Elinvoimainen melodraama nauraa hetken huumassa – tai huumalle.
Räjähtelevä, sinkoileva parisuhdemelodraama Huuma on kyllä pitkän puoleinen, mutta tavattoman hauska. Pääosissa Emmanuelle Bercot ja Vincent Cassell ovat molemmat intensiivisessä, herkästi improvisoivassa vireessä.
Näyttelijänä ja Polissesta tunnetun ohjaaja Maïwennin ja Etienne Comarin riehakkaan leikkisä dialogi on Huuman moottori. Casselin ja Bercot’n verbaallisruumiilliset tennisottelut muistuttavat Hollywoodin äänikauden ensimmäisten menestyskomedioiden pikakivääridialogista, ranskalaisella kierteellä.
Mon Roille sen ambivalentin, sarkastisen alkuperäisnimen antava jännite muodostuu Casselin playboy-ravintoloitsijan persoonasta: ensin itsetietoisen hurmaava, sitten itsetietoisen manipuloiva. Tätä kliseitä pidemmälle menevää lankakerää aukaistaan ekspressiivisten takaumien kautta, toipumisen nykypäivää lähestyen.
Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalilla elokuvan huumori näytti syystä tai toisesta menevän ohi suomalaisyleisölta. Huuman nokkela, avoin ja pröystäilevä tyyli voi kuitenkin edustaa myös eurooppalaisen elokuvan sammumatonta, moralismista välinpitämätöntä elämäniloa.
Teksit: 2016 Aleksi Salonen
Kuosmasen lämmin ja vilpitön ihmisyysusko kolahtaa kroppaan ja sydämeen petollisen vaatimattomassa Cannes-junassa.
Lue lisää »Kuka uskoisi raiskattua naista keskiajan armottomassa oikeuskulttuurissa?
Lue lisää »Daniel Craig päättää salaisen agentin kiertopestinsä spektakulaariseen, tunteikkaaseen ja tyylikkään perinnetietoiseen pamaukseen.
Lue lisää »Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
Filmgoer on elokuvaan ja televisioon keskittynyt riippumaton verkkojulkaisu. Arvioimme ensi-iltoja ja muita ajankohtaisia elokuvia sekä käymme festivaaleillla Sodankylästä Helsinkiin.
PÄÄTOIMITTAJA